Sisältöjulkaisija

angle-left Lajittelun pedagoginen malli on pilotoitu Kulhon koululla

Lajittelun pedagoginen malli on pilotoitu Kulhon koululla

Kulhon koulu on järjestänyt lajittelumessut tänään keskiviikkona 5. toukokuuta. Messuilla on ollut esillä muun muassa vaikuttavaa taidetta, kierrätysmateriaaleista valmistettuja soittimia ja lajittelun liikennemerkkejä.

Lajittelumessut on osa koulun Ekoteko-tempausta, joka on ollut käynnissä kuluneen kevään ajan. Tempaus alkoi Bongaa roska -viikolla, jonka aikana kartoitettiin koululla kertyviä jätteitä. Lajittelun pilottikouluna kirjastoon rakennettiin lajittelupiste, jossa on keräysastiat muoville, lasille, metallille, paperille, kartongille, biojätteelle ja poltettavalle jätteelle. Luokat ovat hoitaneet lajittelupistettä omalla vuorollaan. Kesän aikana koululle valmistuu vielä jätekatoksen laajennus.
 
Kaikki lajitteluun liittyvät tempaukset kuuluvat Kulhon koululla pilotoituun lajittelun pedagogiseen malliin. Sen on luonut Kulhon koulun luokanopettaja Hanna Rokkila osana ympäristökasvattajan opintojaan. Malli otetaan vaiheittain myös muissa Kontiolahden kunnan kouluissa käyttöön.

Kontiolahti on ekoteko -hengessä aletaan nostaa matalalla kynnyksellä niin pieniä kuin vähän suurempiakin ekologisia tekoja kunnasta esiin. Näistä ensimmäinen on Kulhon koulun Ekoteko-tempaus.

Tutustu messuihin virtuaalisesti