Sisältöjulkaisija

angle-left Lapsia ja nuoria kuullaan kunnan liikuntapaikkasuunnitelmatyössä

Lapsia ja nuoria kuullaan kunnan liikuntapaikkasuunnitelmatyössä

Kontiolahden kunnan liikuntapaikkasuunnitelma päivitetään tämän syksyn aikana. Lasten ja nuorten näkemykset liikkumiseen kannustavista olosuhteista kerätään nettikyselyllä 1.–19.9. yhteistyössä koulujen kanssa. Kyselyssä lapsia ja nuoria pyydetään muun muassa arvioimaan omaa koulunpihaa liikkumisympäristönä, nimeämään suosituimmat liikkumispaikat ja pohtimaan millaiset liikuntapaikat innostavat liikkumaan vapaa-ajalla.

Kyselyn tuloksia hyödynnetään lähiliikuntapaikkojen kehittämistyössä. Kyselyyn voi vastata myös kunnan nettisivuilla.
Kyselyn toteutuksessa ja analysoinnissa yhteistyökumppanina on liikuntapaikkasuunnitelmien ammattilainen SmartSport osk.

Kontiolahden kunnan viime vuonna hyväksytyn liikkumisohjelman yhtenä keskeisenä tahtotilana on lasten ja nuorten liikkumisen lisääminen. Liikuntapaikkasuunnitelman päivittäminen nostettiin kuluvalle vuodelle osaksi vapaa-aikapalvelujen talousarviotavoitteita, jotta kunnan liikuntapaikkojen kehitystyöhön saataisiin yhdessä rakennettu työkalu. Aikuisväestön näkemyksiä liikkumisolosuhteista on kerätty liikkumisohjelmaan liittyneissä kyselyissä sekä yhteistyössä Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n kanssa toteutetussa maakunnallisessa liikkumiskyselyssä.