Sisältöjulkaisija

angle-left Lasten Kontiolahti – koko perheen tapahtumapäivä valloittaa elokuussa

Lasten Kontiolahti – koko perheen tapahtumapäivä valloittaa elokuussa

Lasten Kontiolahti -päivä järjestetään lauantaina 14.8.2021 kirkonkylän urheilukeskuksessa jäähallin viereisellä nurmialueella ja tapahtumakentällä. Lasten Kontiolahti -päivää juhlitaan karnevaali- ja sirkustunnelmissa: Teatteri-Traktorin osallistava Aarresaari-esitys vie seilaamaan merirosvojen kanssa ja Sirkus Supiaisen teltassa pääsee maagisen sirkusmaailman tunnelmaan!

Järjestöjä ja yrityksiä on lähtenyt mukavasti mukaan tapahtuman järjestelyihin. Monenlaista toimintaa on tulossa lasten ja perheiden ihmeteltäväksi työpajojen ja iloisen liikkumisen muodossa. Nuorisovaltuusto tuo tapahtumaan pomppulinnoja, ja poniajelullekin on mahdollista päästä.

Kontiolahti-päivää edeltävänä perjantai-iltana on nuorille omat etkot skeittiparkilla. Etkoilla on musiikkia ja liikettä sekä mahdollisuus skeittauksen harjoitteluun, vaikkei omia välineitä vielä olisikaan. Myös Sirkus Supiainen esiintyy perjantai-iltana.

Tapahtumajärjestelyt etenevät koronatilanteen helpottaessa hyvillä mielin ja tapahtuma mukautuu elokuussa vallitsevaan tilanteeseen.

Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Seuraa tiedottamista ja tervetuloa mukaan virittäytymään karnevaalitunnelmaan!

Etkot – skeittitapahtuma nuorille 13.8.2021 klo 19 alkaen
Lasten Kontiolahti -päivä 14.8.2021 klo 10–14