Kontiolahden kunnanhallitus asettaa rakennusjärjestysluonnoksen julkisesti nähtäville 10.6.–19.8.2024 ajaksi. Nähtäville laitettavassa rakennusjärjestysluonnoksessa keskeiset muutokset aikaisempaan nähden liittyvät lupajärjestelmän ja lupakynnyksen muutoksiin, rakennuspaikan kokoon, rakennusten sijoitteluun rakennuspaikalla sekä suunnittelutarvealueiden määrittelyyn. Toimenpideilmoitus, toimenpidelupa, rakennuslupa sekä suunnittelutarveratkaisu korvautuvat rakentamisluvalla ja sijoittamisluvalla.
Rakennusjärjestysluonnoksesta saadun palautteen pohjalta laaditaan ehdotus uudeksi rakennusjärjestykseksi. Osalliset, kuten kuntalaiset ja kunnassa työskentelevät ja toimivat tahot, voivat jättää rakennusjärjestyksestä mielipiteen sekä luonnos- että ehdotusvaiheessa. Tavoitteena on, että uusi rakennusjärjestys astuisi voimaan 1.1.2025, yhtä aikaa uuden rakentamislain kanssa. Tulevat lakimuutokset mm. rakentamislain korjaussarjaan sekä rakentamista ohjaaviin asetuksiin huomioidaan ehdotusvaiheessa.
Vaikka rakentamistoimenpide ei edellyttäisi rakentamislupaa, edellyttää se jatkossakin rakennuspaikkaa ja rakennusoikeutta ja sen on täytettävä rakentamiseen liittyvät määräykset, kuten esimerkiksi etäisyydet toisiin rakennuksiin, teihin ja vesistöön. Rakentamistoimenpiteellä on aina rakennusoikeudellinen vaikutus eli rakentaminen kuluttaa rakennusoikeutta. Toimenpide voi edellyttää poikkeamislupaa, vaikkei se edellyttäisi rakentamislupaa. Liikuteltavissa olevaa rakennusta tai rakennelmaa koskevat samat määräykset, kuten kiinteästi paikalleen rakennettua rakennuskohdetta.
Rakennusjärjestyksen määräyksiä ei sovelleta, jos yleiskaavassa, asemakaavassa tai Suomen rakentamismääräyskokoelmassa julkaistussa määräyksessä on asiasta toisin määrätty.
Asiakirjat ovat nähtävillä 10.6. alkaen rakennusvalvonnassa (Keskuskatu 8b), kunnan kotisivuilla sekä kirkonkylän ja Lehmon kirjastoissa.
Mahdolliset mielipiteet asiasta tulee toimittaa osoitteeseen Kontiolahden kunta, rakennusvalvonta, Keskuskatu 8b, 81100 Kontiolahti tai sähköpostiosoitteeseen kirjaamo@kontiolahti.fi.