Sisältöjulkaisija

angle-left Setelillä vauhtia yritysten kehitysloikkaan

Setelillä vauhtia yritysten kehitysloikkaan

Vuoden alusta lähtien Kontiolahden kunnan tytäryhtiö Kontionloikka Oy on vastannut kunnan alueen yritysneuvontapalveluista.

Kontionloikka otti keväällä käyttöön Loikka-yrityspalvelusetelin, jonka avulla halutaan tarjota kontiolahtelaisille yrityksille matalan kynnyksen mahdollisuus hyödyntää asiantuntijapalveluita yrityksen kehittämisessä.

– Loikka-setelillä yritykset ovat saaneet apuja monipuolisesti esimerkiksi markkinointi- ja viestintäosaamisen kehittämiseen, kansainvälistymiskartoituksiin tai esimerkiksi lakipalveluihin, kertoo Kontionloikan yritysvalmentaja Jarkko Peiponen.

Esimerkiksi Suomen Sokkelieriste Oy on tänä vuonna vauhdittanut yritystoimintaansa Loikka-setelillä. Suomen Sokkelieristeen ja PMV Tolvasen yrittäjä Riina Tolvanen (kuvassa) on muuttanut yritystensä toimipisteen Kontiolahdelle Kontiorannan yritysalueelle. Vuoden aikana yritykselle on tehty Loikka-setelillä kansainväliseen myyntiin liittyvää kehitysprojektia.

Seteleitä voi hakea eri kokoisiin kehittämisprojekteihin 500, 1000, 2000 tai 5000 euron suuruisina. Kontionloikan rahoitusosuus on 80 prosenttia setelin arvosta, jolloin yrittäjälle jää maksettavaksi kokonaishinnasta vain 20 prosenttia ja arvonlisävero.

Yrityspalvelusetelit ovat kiinnostaneet paikallisia yrittäjiä ja niitä onkin haettu vajaan vuoden aikana lähes 40 kertaa.

– Olemme olleet tyytyväisiä seteleiden herättämään kiinnostukseen ja keräämme palautetta niitä hyödyntäneiltä yrityksiltä kehittääksemme palvelua edelleen, Peiponen kertoo.

Eri alojen asiantuntijoita eli palvelusetelituottajia on Kontionloikan rekisterissä noin 40, joten valinnanvaraa riittää. Palvelusetelituottajaksi voivat hakeutua yritykset ja yhteisöt ympäri Suomen ja seteliä hakeva yritys valikoi itselleen sopivan palvelutuottajan palvelutuottajarekisteristä.

Suomen Sokkelieriste Oy:n Riina Tolvanen.