Sisältöjulkaisija

angle-left Siisti ympäristö on ilo silmälle

Siisti ympäristö on ilo silmälle

Kevät voi paljastaa lumen alta monenmoista sinne kuulumatonta. Rakennusvalvonta jatkaa kevään tullen ympäristökierroksia Lehmossa Kylmäojan alueella. Lisäksi tarkastellaan talven mittaan esille tulleita tapauksia. Nämä toimeksiannot eivät ole niitä mukavimpia, mutta yleisen viihtyisyyden ja turvallisuuden vuoksi välttämättömiä.

Puistot ovat taajama-alueiden virkistysalueita, jonne varastointi- tai pysäköinti eivät kuulu. Tavaroiden varastointi ja ajoneuvojen pysäköinti on järjestettävä oman tontin puolella. Myös omalla tontilla varastointi on toteutettava ilman haittaa ympäristölle. Varastointi ei saa rumentaa tai pilata ympäristöä eikä aiheuttaa vaaraa esimerkiksi tulipalon kautta.

Viheralueilla ei saa ajaa autolla edes läpiajon merkeissä lukuun ottamatta hätätapauksia. Hulevedet tulee käsitellä oman tontin puolella, eivätkä puutarhajätteet tai nurmikko kuulu puistoalueelle.

Pidäthän rakennuksen ja tonttiaidan siistissä ja turvallisessa kunnossa sekä noudatat kaavaan merkittyä aitaamisvelvoitetta. Pensasaita voi ylipitkäksi kasvaessaan varjostaa häiritsevästi naapuritonttia, jopa estää antennin tai aurinkokeräimen asentamisen, ja häiritä näkyvyyttä liikenteessä. Asemakaava-alueella pensasaidan korkeus on rajoitettava enintään 2,5 metriin ja katujen liittymän näkemäalueella enintään 0,80 metriin.

Vieraslajien torjuntaan sekä lähiympäristön siistinä pitämiseen on jokainen tervetullut osallistumaan. Pidetään yhdessä ympäristö siistinä ja turvallisena – sovussa naapuruston kanssa.

Omalle pihalle
-        kompostorit, puupinot, rakennelmat, tavarat, lehtikasat, trampoliinit, nurmikot
Asianmukaisesti hävitettäväksi
-        komealupiinit, jättipalsamit, jättiukonputket, kurtturuusut, jätteet
Puistossa
-        lenkkeillään, ulkoilutetaan koiria, nautitaan luonnosta, leikitään, kerätään marjoja ja sieniä, poistetaan roskia ja vieraslajeja, iloitaan ja nauretaan, rauhoitutaan, joskus jopa herkistytään, hiljennytään.

Voikukat