Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sote: Pohjois-Karjalan ja Heinäveden koronavirustilanne on rauhoittunut

Siun sote: Pohjois-Karjalan ja Heinäveden koronavirustilanne on rauhoittunut

Pohjois-Karjalan ja Heinäveden koronavirusepidemia on edelleen perustasolla ja tilanne on pysynyt hyvin rauhallisena jo toista viikkoa, Siun sote tiedottaa.

Siun soten koko tiedote aiheesta:

Kuluvalla viikolla on todettu yksi uusi koronavirustartunta ja viikolla 43 uusia tartuntoja alueella kirjoilla olevilla henkilöillä todettiin vain kolme. Karanteeniin määrättyjä koronavirukselle altistuneita henkilöitä on tällä hetkellä koko alueella enää alle kymmenen.

Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella on voimassa kasvomaskisuositus julkisessa liikenteessä. Kaikissa tilanteissa tulee huolehtia turvaväleistä sekä hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Siun sote suosittelee myös koronavilkun lataamista puhelimiin ja muistuttaa, että suojautuminen influenssaa vastaan rokotteella on tänä vuonna erityisen tärkeää.

– On hyvä nähdä, että ihmiset ovat jälleen terästäytyneet koronaviruksen suhteen. Vaikuttaa siltä, että ihmiset toimivat kaiken kaikkiaan varovaisemmin, ja esimerkiksi kasvomaskeja näkyy katukuvassakin koko ajan enemmän, kiittää toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.

– Kannustamme edelleen hakeutumaan myös testeihin matalalla kynnyksellä. Mitä varhaisemmin tartunta todetaan, sitä nopeammin saadaan myös tartunta- ja altistumisketjut jäljitettyä, Kaipiainen jatkaa.

Suurimmassa osassa Euroopan maista ja globaalisti koronavirusepidemia leviää paraikaa rajusti. Matkailussa ja matkustamisessa on nyt syytä olla erityisen varovainen, ja noudattaa ulkomaanmatkojen jälkeen omaehtoista kymmenen päivän karanteenia.

Alueellinen koronavirusepidemian koordinaatioryhmä, johon kuuluvat Siun soten lisäksi alueen kuntien ja elinkeinoelämän sekä Aluehallintoviraston (AVI), Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) edustus, arvioi 29.10. kokouksessaan alueen koronavirustilannetta ja siihen liittyviä suosituksia.
Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille. Epidemian yleisestä tilannekuvasta tiedotetaan koordinaatioryhmän kokouksen jälkeen. Siun sote tiedottaa koronavirustilanteesta, mahdollisista joukkoaltistumisista, laajemmista tartuntaryppäistä sekä toimintaohjeista tarpeen mukaan.