Sisältöjulkaisija

angle-left Tunturin tarina -elokuva ja animaatiotyöpaja Ohtossa lauantaina 7.1.2023 klo 13.00

Tunturin tarina -elokuva ja animaatiotyöpaja Ohtossa lauantaina 7.1.2023 klo 13.00

Koulujen lomalaisia ja muita pakkaspäivälle tekemistä kaipaavia hemmotellaan koko perheen elokuvanäytöksellä. Kontiolahden kulttuuripalvelut ja Pohjois-Karjalan elokuvayhdistys järjestää yhteistyössä elokuvanäytöksen ja animaatiotyöpajan Ohto-auditoriossa lauantaina 7.1.2023 klo 13.00. Tapahtumaan on vapaa pääsy!

Elokuvana nähdään Tunturin tarina, joka täydentää Metsän tarinan ja Järven tarinan aloittaman, luonnosta ja ihmisen luontomytologiasta kertovien elokuvien kokonaisuuden.

Tunturin tarina vie katsojat läpi Lapin erämaiden, aina Pohjoiselle jäämerelle asti, missä tunturit laskeutuvat meren syleilyyn. Se on myyttinen kertomus, jonka tarina alkaa miljardien vuosien takaa, aikakaudelta jolloin maa-planeetan ensimmäiset vuoret syntyivät. Elokuvassa eläimet kuten karhu, kärppä, riekko ja tunturipöllö saavat näkyvän roolin. Muita keskeisiä eläimiä ovat mm. ahma, poro, ryhävalas, kettu, lapinpöllö ja kotkat. Tarina kertoo kuhunkin eläimeen liittyvistä uskomuksista ja tarinoista, mutta myös ihmisen suhteesta luontoon ja eläimeen.

Elokuvan jälkeen on mahdollisuus osallistua Tunturin tarinan innoittamaan animaatiotyöpajaan, jossa tutustutaan animaation tekemiseen älypuhelimia hyödyntäen. Työpaja sopii erityisen hyvin lapsille ja aikuisille!

Elokuvapäivän aikataulu:
13.00 Tunturin tarina -elokuva
14.15 animaatiotyöpaja

Sisäänkäynti Ohto-auditorioon (Keskuskatu 11) koulukeskuksen sisäpihalta pääovesta ja esteetön sisäänkäynti Mussukkakujalta. Ovet avataan noin puoli tuntia ennen elokuvan alkamista.
Tervetuloa!