Sisältöjulkaisija

angle-left Ulkohiihtokausi Kontiolahden ampumahiihtostadionilla käynnistyy 15.10.

Ulkohiihtokausi Kontiolahden ampumahiihtostadionilla käynnistyy 15.10.

Ulkohiihtokausi Kontiolahden ampumahiihtostadionilla käynnistyy 15.10. ennätysmäisen suuren, 50 000 kuution lumivaraston avulla, Kontiolahti Outdoor tiedottaa. Varaston on määrä turvata ladut myös ampumahiihdon maailmancupin osakilpailuissa marras–joulukuussa. Tänä vuonna lumivaraston riittävyyteen kohdistuu aiempaa enemmän huomiota, sillä ampumahiihdon maailmancupin kaksi ensimmäistä tapahtumaa järjestetään Kontiolahdella marraskuun lopussa ja joulukuun alussa. Marraskuun puolivälissä Kontiolahdella kilpaillaan myös kansainväliset ampumahiihdon GP-kisat.

Jäähdytetty latu avataan siis 15.10., jolloin ladun pituus on 1,5 kilometriä. Latua jatketaan loka–marraskuussa sään ja käyttötarpeiden mukaan. Ampumahiihdon maailmancup-tapahtumien 23.11.–6.12. ja muiden kilpailujen aikana ladut on varattu tapahtumien käyttöön. Latu-uralle levitetään noin 70 sentin kerros edellistalvena tykitettyä ja sahanpurun alla kesän yli varastoitua lunta. Latu pidentää hiihtokautta keskimäärin 80 päivää vuosittain.