Sisältöjulkaisija

angle-left Vuorovaikutus on osa kaavoitusta

Vuorovaikutus on osa kaavoitusta

Kunta laatii kaikki kaavat yhteistyössä niiden kanssa, joiden elämiseen ja ympäristöön ne vaikuttavat. Maankäyttö- ja rakennuslaissa puhutaan osallisista. Osallisia ovat esimerkiksi kaavoitettavan alueen asukkaat.

Kunkin kaavahankkeen alussa laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Siinä kerrotaan perustiedot hankkeesta, osalliset ja suunnitellut osallistumistilaisuudet. Vähäisiä kaavamuutoksia lukuun ottamatta kunta pitää kaavahankkeista yleisötilaisuuksia, joihin jokainen on tervetullut kuulemaan suunnitelmista ja kertomaan mielipiteensä.

Kaavojen etenemisestä kunta tiedottaa kotisivuilla kohdassa vireillä olevat kaavat ja vuosittain kaavoituskatsauksessa. Kun kaavahanke on nähtävilläpitovaiheessa, julkaistaan myös Karjalaisessa, ilmoitustaululla ja nettisivuillamme kuulutus, jossa kerrotaan nähtävilläpidosta ja mielipiteen jättämismahdollisuudesta. Maanomistajat saavat myös kirjepostia.

Nähtävilläoloaikoina jätettyihin mielipiteisiin ja muistutuksiin kunta antaa vastineen. Palautteet ja ideat otetaan kuitenkin mielellään vastaan ihan missä tahansa kaavaprosessin vaiheessa. Viimeinen vaikuttamiskeino on valitus kaavan hyväksymispäätöksestä.

Osallisten toiveet ovat kunnalle tärkeitä ja ne pyritään ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon. Luonnollisesti yksityishenkilöiden toiveet ja kunnan tavoitteet ovat joskus ristiriidassa ja aina kaikkien toiveita ei pystytä toteuttamaan.

Kaavojen valmistelussa kunta tekee yhteistyötä myös eri viranomaisten kanssa. Merkittävistä kaavoista pidetään viranomaisneuvotteluja maakuntaliiton ja valtion viranomaisten kanssa.

Graafissa on kuvattu, kuinka kaavoitukseen voi vaikuttaa. Tarkemmin aiheesta on kuvattu oheisessa tekstissä.