MARJA-LIISA SYKKÖ
MAANKÄYTTÖPÄÄLLIKKÖ
Kontiolahden ampumahiihtostadion on maailmanluokan ulkoilukeskus, jossa yhdistyvät korkeatasoinen urheiluympäristö ja pohjoiskarjalainen luonto. Höytiäisen upeissa rantamaisemissa sijaitseva ulkoilukeskus houkuttelee vuosittain satoja urheilijoita ja tuhansia katsojia kansainvälisten ja kansallisten tapahtumien pariin.
Ampumahiihtostadionina tunnettua aluetta kehitetään nyt seuraavalle tasolle: ympärivuotiseksi ulkoilun ja matkailun keskukseksi, jonka erinomainen sijainti ja sujuvat yhteydet mahdollistavat vetovoimaisen tapahtuma-areenan sekä virkistysalueen.
Käynnissä oleva asemakaavoitus mahdollistaa matkailua palvelevaa rakentamista alueen elinvoiman ja kasvun edistämiseksi. Etsimmekin nyt eteenpäin katsovia kumppaneita matkailu-, majoitus- ja ravintolapalveluiden kehittämiseen alueen kasvavan kysynnän tueksi.
Lähde mukaan rakentamaan Suomen seuraavaa matkailun menestystarinaa!
Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) A-luokiteltu ampumahiihtostadion toimii vuosittain 1-2 kansainvälisen kilpailun näyttämönä. Alueen modernit ladut, hyvin varustellut tilat sekä ensilumenlatu varmistavat hiihtokauden varhaisen käynnistymisen ja luovat puitteet pitkälle, elämykselliselle talvikaudelle, joka houkuttelee kävijöitä vuodesta toiseen. Alueella järjestetään ympäri vuoden monipuolisesti tapahtumia ja se palvelee laajaa käyttäjäkuntaa, kuten polkujuoksun ja maastopyöräilyn tapahtumia (Jaama Run ja MTB), suuria suunnistuskilpailuja (Nuorten Jukola) sekä erilaisia musiikki- ja kulttuuritapahtumia. Alueella yhdistyvät liikunnan ilo, luontoelämykset ja ensiluokkainen kisainfrastruktuuri, mikä tekee ympäristöstä täydellisen kohteen urheilijoille, perheille ja ulkoilun ystäville.

Vireillä olevan asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Kontiolahden ulkoilukeskuksen ja sen ympäristön kehittyminen entistä monipuolisemmaksi ympärivuotiseksi matkailualueeksi.
Kaava mahdollistaa alueen parhaille paikoille, mäntymetsän rauhaan ja Höytiäisen rantamaisemiin, muun muassa uutta matkailumajoitusta sekä monitoimihallin, jotka täydentävät alueen olemassa olevaa tapahtuma- ja ulkoilukäyttöä.
Asemakaavoituksen ytimessä on selkeä visio: luoda tilaa urheilulle, matkailulle ja virkistykselle, parantaa kävelyn ja pyöräilyn reitistöjä sekä varmistaa toimivat pysäköintiratkaisut. Samalla kaava turvaa ranta-alueen maisema-arvot ja säilyttää herkän, monimuotoisen luonnonympäristön tuleville sukupolville. Kehittämistä tehdään yhdessä Metsähallituksen kanssa.
| 2024: | 2025: | 2026: | 2026: | 2027: |
| Vireilletulovaihe ✓ | Valmisteluvaihe ✓ | Ehdotusvaihe | Lainvoimainen | Rakentaminen |

Etsimme kumppaneita ja toimijoita kehittämään alueelle palveluita, jotka rakentuvat ulkoilukeskuksen ympärivuotisen käytön ja tapahtumatoiminnan ympärille. Alla on esimerkkejä mahdollisista kokonaisuuksista:
Kiinnostuneilla toimijoilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun siitä, millaisia liiketoimintoja tai palvelukokonaisuuksia he haluavat kehittää alueelle ja miten nämä voidaan huomioida asemakaavoituksen kautta.
Kuinka edetä:
Rakennetaan yhdessä Suomen tulevaisuuden ulkoilukeskus!
MAANKÄYTTÖPÄÄLLIKKÖ
TOIMITUSJOHTAJA KONTIOLAHDEN YRITYSPALVELU OY