angle-left

Blogit

Kontiolahden alueen kasvu luo uskoa tulevaan

Kontiolahdella vuoden 2020 viimeisen puolen vuoden kaikkien toimialojen yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi 15 prosenttia vuoden 2019 vastaavaan aikaan verrattuna. Teollisuudessa kasvu oli samana aikana Kontiolahdella yli 20 prosenttia. Alueen teollisuustoiminnan myönteinen kehitys on ollut nähtävissä, mutta kasvutahti ylitti odotuksemme. Positiivista on myös tukku- ja vähittäiskaupan (+8 %)  sekä erityisesti muiden palveluiden (+6,1 %) liikevaihdon muutos myönteiseen suuntaan verrattuna vuoden takaiseen aikaan, jolloin korona ei vielä vaikuttanut talouteen. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen Asiakaskohtaisesta  suhdannepalvelusta.

Mistä tämä myönteinen kehitys juuri Kontiolahdella johtuu? Markkinan muutos jakaa yrityksiä tilapäisiin kärsijöihin, tilapäisiin voittajiin ja rakenteellisesti muuttuneisiin. Alueemme vientiyritykset ovat olleet aktiivisia ja päässeet mukaan uuteen markkinaan. Myös paikalliset palvelut ja vähittäiskauppa ovat löytäneet keinoja sopeutua sekä kehittää liiketoimintaansa ja jatkaneet kasvu-uralla.

Kontiolahden suurin yksityinen työnantaja, Medisize Oy ilmoitti vuoden 2020 toisella kvartaalilla valmistavansa testikasetteja influenssa- ja koronatestauksen tarpeisiin. Vastaavanlaisten uusien tuotteiden kysyntä on lisännyt teollisuuden myönteistä kehitystä myös koko maakunnassa. Maakunnan tasolla muovituotteiden valmistuksen kasvu ylsi 12 prosenttiin.

Medisize Oy:n tehtaanjohtaja Perttu Huovinen näkee kehityksen jatkuvan tänä vuonna positiivisella uralla ja pitää kasvun kannalta tärkeänä hyvää keskusteluyhteyttä kunnan ja Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:n kanssa.

– Lääketeollisuudessa on nyt myönteinen vire, jonka uskomme jatkuvan edelleen vahvana. Kasvavan teollisuusyrityksen tarpeisiin nopeasti reagoiva kunta palvelee yritystämme ja mahdollistaa kilpailukykyä pitkällä aikavälillä.

Vaikka Kontiolahden tilanne yritysten liikevaihdolla mitaten on muuttunut parempaan, on tiedossamme kuitenkin merkittävä määrä pienyrittäjiä, joiden tilanne on vuoden 2020 aikana muuttunut huonompaan. Yrittäjät ovat pahimmillaan joutuneet keskeyttämään liiketoimintansa kokonaan tai suuntaamaan työhön muille aloille. Yksinyrittäjät ovat saaneet haastavaan taloustilanteeseensa apuja yksinyrittäjätuesta tai yrittäjien työttömyysturvasta.

Erilaisia tukimuotoja pienyrittäjille ja eniten pandemiasta kärsineille toimialoille tarvitaan yhä, jatkuva sopeuttamisen ja sopeutumisen tarve on yrityksissä arkea. Yritykset ovat olleet Kontiolahdella aktiivisia kehittämään toimintaansa uutta tilannetta vastaavaksi. Yrittäjille oikea-aikaisesti saatavilla oleva ja asiantunteva kuntien kehittämisyhtiöiden maksuton yritysneuvonta on osoittautunut olevan yksi avaintekijä erilaisten rahoitusinstrumenttien ohella uuden tilanteen haltuun ottamisessa ja liiketoiminnan uudelleen suuntaamisessa.

Kontiolahden työttömyystilanne maaliskuussa 2021 (10,1 %) on koko maan työttömyystilannetta parempi (12,6 %). Työttömyys on parantunut 10 prosenttia vuoden takaiseen nähden mutta ei ole vielä kuitenkaan samalla tasolla kuin ennen koronaa helmikuussa. Maakunnassa maaliskuun 2021 työttömyys (15,4%) väheni myös neljä prosenttia vuoden takaiseen mutta on korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten helmikuussa 2020 ennen koronaa.

Suunta on selvästi myönteinen. Alkanut vuosi näyttää vilkkaalta yrityskehittämisen ja investointien näkökulmasta. Teollisten työpaikkojen kasvu vuonna 2020 Kontiolahdella kipusi 12 prosenttiin. Vuodelle 2021 alueen teollisuusyritykset ennakoivat myös lisätyövoiman tarpeita. Tämä myönteinen kehitys kävi ilmi teollisuustyöpaikkakyselyssä, jossa 20 prosenttia alueen teollisuusyrityksistä nosti esille tälle vuodelle realisoituvia merkittäviä investointitarpeita. Kasvua ja piristymistä odotetaan elinkeinoelämässä tälle vuodelle ja tuleville vuosille. Kasvun imussa osaavan työvoiman saatavuus vaikeutuu entisestään. Ennakointi ja systemaattinen henkilöstösuunnittelu sekä tiivis oppilaitosyhteistyö vähentävät henkilöstön saatavuuteen liittyviä kasvun esteitä.

 

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Rahoituksella potkua yrityksellesi!

Alkavan yrityksen rahoitus Yrityksen alkuvaiheen suunnittelu on tärkeää. Hyvän suunnittelun...

Kesäyrittäjyys

Kevytyrittäjyys Viimeisen viiden vuoden aikana on yleistynyt niin kutsuttu kevytyrittäjyys....

Ota yhteyttä:

JARKKO PEIPONEN

VT. TOIMITUSJOHTAJA, YRITYSVALMENTAJA, KONTIONLOIKKA OY
 050 472 4144
jarkko.peiponen@kontiolahti.fi