Teollisuudessa takana vahva vuosi
Kontiolahden kunnan alueen teollisuustyöpaikat lisääntyivät vuodessa noin 11 prosentilla. Kunnan alueella oli siis vuoden 2021 lopussa 1385 teollista työpaikkaa. Pitkän aikavälin kehitys on ollut loistavaa ja muutamassa vuodessa määrä on kasvanut noin tuhannesta näihin lukuihin. Alueella jo toimivat yritykset ovat laajentaneet toimintaansa viime vuosina. Parasta-aikaakin yrityksissä rakennetaan tulevaisuuden edellytyksiä, esimerkkinä tästä Jotwire Oy:n tehdaslaajennus Jaaman yritysalueella, jonka rakennustyöt käynnistyivät huhtikuussa.
Korona-aika ei siis hidastanut teollisuusyritystemme kasvua, vaan päinvastoin. Nähtäväksi jäävät Ukrainan sodan pitkäaikaiset vaikutukset teollisuusyritystemme toimintaan.
Kunnan oma kehitysyhtiö mukana monessa
Kontionloikan yritysneuvontapalveluilla oli niin ikään vilkas vuosi. Erityisesti yritysrahoituksessa olimme mukana valmistelemassa lukuisia hankkeita alueelle pk-yrityksille. ELY-keskuksen maaseuturahaston tilastojen mukaan Kontiolahden alueen yritykset hyödynsivät rahaston kehittämis- ja investointiavustuksia Pohjois-Karjalassa eniten. Kaikkiaan pelkästään maaseuturahaston toimenpiteiden avulla Kontiolahden alueelle syntyi 42 uutta työpaikkaa ja tukia myönnettiin yli 1,2 miljoonan euron edestä alueen pk-yrityksille.
Uusyritysneuvonnan kautta alueelle perustettiin useita kymmeniä uusia yrityksiä. Toimivien yritysten neuvonnassa olimme mukana satojen alueen yritysten kehittämisprojekteissa. Käynnistimme myös yhden uuden hankkeen koronasta kärsineiden yritysten auttamiseksi.
Matkailussa vahva tekemisen syke Kontiolahdella
Kontionloikka on toimintansa alusta saakka eli vuodesta 2019 panostanut vahvasti alueen matkailuyritysten kehittämiseen. Kun lähdetään liikkeelle ruohonjuuritasolta, ensiksi toimijoiden keskuuteen täytyy luoda yhdessä tekemisen kulttuuria. Olemmekin kokoontuneet yhteisille aamukahveille matkailuyrityksiin, kouluttaneet yrittäjiä Maakuntaliiton rahoittamalla Matkailun Parhaaksi -hankkeella modernin markkinoinnin teemoihin. Kyseisen hankkeen toimenpiteinä olemme valmistelleet myös kunnan matkailustrategiaa.
Yhteistyön yhtenä konkreettisena tuloksena käynnistelemme parasta aikaa Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen rahoittamaa yritysryhmänhanketta, jossa kolme matkailuyrittäjäämme tuotteistaa yhteisiä matkailupalveluita ja kehittää omaa toimintaansa.
Hyvä matkailu-uutisia kuuluu vihdoin myös Kontiorannasta, jonne paikallisten yrittäjien vetämänä rakentuu seuraavien vuosien aikana Kontiorannan Puulaakso. Investointi on merkittävä uusi avaus koko Pohjois-Karjalan matkailulle.
Lue lisää:
https://www.pohjois-karjala.fi/documents/33565/8583916/Trendit+1_2022.pdf/d52270ab-d81f-3184-a01c-3cd18cf4b5e8
Jarkko Peiponen
vt.toimitusjohtaja / yritysvalmentaja
Kontionloikka Oy