angle-left

Blogit

Tule kasvun imuun!

Kontiolahdelle syntyi kertalaakista yli sata työpaikkaa. Kunnan elinvoiman, vetovoiman ja pitovoiman kysymyksiin vaikuttavat monet tekijät. Kunnan maantieteellinen sijainti ja muuttoliike, maine ja muun muassa fiilistekijät ovat niitä asioita, jotka vaikuttavat kunnan vetovoimaan.

Miten aikaansaamme kasvun? Miten luomme elinvoimaa?

Kontiolahden kuntastrategiassa yhtenä kokonaisuutena on rohkea työn ja yrittämisen ympäristö. Meidän tehtävämme on vaikuttaa rohkeisiin tekoihin, riskinottoon ja kasvuhaluun. Juuri nyt näyttää siltä, että olemme tehneet jotain oikein. Esimerkkinä strategian mukaisesta toiminnastamme on rohkea päätös olla mukana noin 6000 neliön toimitilahankkeessa rakennuttajana ja tarjota kansainvälisesti toimivalle kasvuyritykselle toimitilat tulevaisuuden kasvua varten. Kontiolahden raikas ja rohkea kuntastrategia oli vaikuttamassa tähän tulokseen.

Modernit ja muokkautuvat tilat erinomaisella sijainnilla

Jotwire Oy:n avajaisia Jaaman yritysalueella vietettiin 12.9. viime viikon torstaina. Tunnelma Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:n omistamissa tiloissa on täysin perinteisiksi mielletyistä teollisista toimitiloista poikkeava. Kaikkialla on puhdasta ja valoisaa. Modernit tilat mahdollistavat joustavasti toimintojen uudelleensijoittelut ja muutokset. Mukautuvuus ja joustavuus on yksi yritysten menestymisen edellytyksiä tulevaisuudessa, jolloin myös toimitilat tulee rakentaa muokkautuviksi niin pitkälle kuin mahdollista.

Ouneva Groupin hallituksen puheenjohtaja Mikko Nevalainen on todennut, että sijaintina Jaaman yritysalue on heille luonnollinen valinta, sillä palvelut ovat lähellä, välimatka Joensuuhun on lyhyt ja työssäkäynti alueelle on helppoa. Jotwiren rakennushankkeen kohdalla erityisesti kunnan joustavuus ja rohkeus saivat kiitosta.

Kasvu tarttuu ja luo mahdollisuuksia

125 henkilöä työllistävä tuotantolaitos on moderni elektroniikkatehdas, jossa valmistetaan johdinsarjoja, sähköisiä järjestelmiä, piirilevyjä ja elektroniikan kokoonpanoja. Automaatiolta ja tekniikalta vaaditaan nykyaikaisissa teollisuusrakennuksissa aikaisempaa enemmän älyä ja säätömahdollisuuksia. Jotwire Oy:n toimitusjohtaja Keijo Kurki kertoi avajaisissa, että uuden tehtaan rakentamiselle asetetut tavoitteet on onnistuttu saavuttamaan. Tällainen myönteinen palaute on meille hyvin arvokasta.

Jaaman yritysalueelle Jotwiren elektroniikkatehdas luo lisää mahdollisuuksia ja vetovoimaa, näin myös kasvun imua saadaan tartutettua lähiympäristöön.

Kuinka voisimme olla apuna teidän kasvutarinassanne?

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Talousarviota laaditaan Kontiolahdellakin vaikeista lähtökohdista

Kuntatalous Suomessa elää tilastohistoriansa heikointa vuotta. Kuntien veroennusteet...

Katse eteen ja suupielet ylöspäin

Kunnat elävät ehkä historiansa vaikeimmassa taloustilanteessa. Valtionosuusleikkaukset ja...

Ota yhteyttä: