Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahden nuorten nettisivut ja harrastuskalenteri avautuvat tänään

Kontiolahden nuorten nettisivut ja harrastuskalenteri avautuvat tänään

Uudet nuorille suunnatut nettisivut avautuvat tänään 31.3. Nuortenkontiolahti.fi-sivustolla on tietoa Kontiolahden kunnan nuorisotyöstä, ja sivustolta löytyvä harrastuskalenteri tarjoaa vinkkejä vapaa-ajan tekemiseksi.

Sivustojen rakentaminen on tehty osana Itä-Suomen aluehallintoviraston rahoittamaa KonaDigi-hanketta, jonka tavoitteena oli kehittää digitaalista nuorisotyötä sekä parantaa nuorten vapaa-ajan toimintojen saavutettavuutta.

Kontiolahtelaiset nuoret ovat osallistuneet aktiivisesti sivustojen tekemiseen. He ovat päässeet vaikuttamaan sivustojen ulkoasuun sekä oppineet sivujen rakentamista avoimen lähdekoodin WordPress-sisällönhallintaohjelmalla. Meitan (Meidän IT ja talous Oy) henkilöstö on ollut nuorten apuna ja neuvomassa sivustojen toteutuksessa. Ryhmä nuoria on osallistunut kuvauksiin sivujen ulkoasua varten ja myös vapaa-aikapalvelujen työntekijät ovat osallistuneet aktiivisesti sivustojen tekoon.

-  Uusien sivujen kautta pääsemme kertomaan nuorille paremmin toiminnastamme, ja sivuston rakentaminen on ollut kasvattava kokemus niin nuorille kuin meille työntekijöillekin, kertoo etsivä nuorisotyöntekijä Ari Karppanen.

Uusista sivuista voi antaa palautetta sivuston kysy ja jätä palautetta -kohdasta. Palautteen antajien kesken arvotaan palkintoja!

Linkki nettisivulle:                              https://nuortenkontiolahti.fi/
Linkki harrastuskalenteriin:               https://kontiolahti.harrastuskalenteri.fi/