Jari Tuononen aloittaa Kontiolahden kunnanjohtajana tiistaina 11. toukokuuta. Tuononen on ilmoittanut ottavansa Kontiolahden kunnanjohtajan viran vastaan, ja hänen viimeinen työpäivänsä Polvijärvellä on maanantaina 10.5.
– Olen innoissani, kun pääsen johtamaan nykyistä kotikuntaani ja aloittamaan tehtävässä jo hyvissä ajoin ennen kesää, Jari Tuononen kertoo.
– Kunnanjohtajana haluan olla helposti lähestyttävä ja helposti tavoitettavissa. Toivottavasti koronatilanne helpottaa kesään mennessä niin, että päästään tapaamaan ja juttelemaan ihan kasvotusten, Tuononen jatkaa.
Kunnanjohtajan johtajasopimus allekirjoitetaan huomenna perjantaina 16.4.
– Me täällä Kontiolahdella olemme todella tyytyväisiä, että Jari aloittaa kunnanjohtajan työt toukokuussa jo hyvissä ajoin ennen kesälomakautta. Toivotamme Jarin lämpimästi tervetulleeksi johtamaan Kontiolahden elinvoimaista kuntaa, kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Kuusela sanoo.