Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahden juhlavuosi johdattaa tanssin pyörteisiin 20. tammikuuta

Kontiolahden juhlavuosi johdattaa tanssin pyörteisiin 20. tammikuuta

Kontiolahden kunta viettää 150-vuotisjuhlaansa vuonna 2023. Kontiolahden kunta avaa juhlavuoden suurelle yleisölle tanssiaisilla. Tanssiaiset pidetään Kontiolahden liikuntahallissa perjantaina 20.1.2023 kello 19–23. Samana päivänä järjestetään myös päiväjuhla kunnan lähes kahdelletuhannelle alakoululaiselle.

Tanssiaisissa päästään nauttimaan live-musiikista, kun esiintymislavan ottaa haltuun Blue Notes -orkesteri, jota johtaa Markku Könttä. Orkesterin solisteina ovat tangokuninkaalliset Jenna Bågeberg ja Erkki Räsänen.

Tanssiaisten teemana on talvipuutarha ja tila koristellaan sen mukaisesti: luvassa on muun muassa kasvien ja valojen loistoa.

Illan tapahtuma on suunnattu aikuisille, ja sen ikäraja on 18 vuotta anniskelun vuoksi. Tapahtumassa voi ostaa juomien lisäksi cocktail-tyylisiä ruoka-annoksia. Tapahtumaan on maksuton sisäänpääsy.

Tapahtuman pukukoodi on juhlallinen ja siisti, mutta puvustuksen glamourille ei ole asetettu rajaa: tanssilattialle saa saapua mitä hohdokkaimmassa asussa!

Idea tapahtumaan on saatu Kontiolahden asukkailta keväällä 2022 järjestetyssä kyselyssä, jossa asukkaita pyydettiin esittämään ideoita juhlavuoden sisällöiksi. Yksi toistuvista toivomuksista oli tanssiaisten järjestäminen, mikä toteutuu nyt juhlavuoden kunniaksi.

Kontiolahden kunta toivottaa kaikki tervetulleiksi juhlimaan juhlavuotta yhdessä tanssin pyöreisiin!