Kontiolahden kunta aloittaa ensi vuonna vietettävän 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi liikkuvien palveluiden hankkeen. Sen tavoitteena on parantaa palveluiden saatavuutta kunnan kyläkeskuksissa ja haja-asutusalueilla.
Kunta rakentaa toimintamallin, jonka mukaisesti palveluja voidaan viedä entistä lähemmäs kuntalaisia. Kuntaan on tarkoitus hankkia vuonna 2023 palveluajoneuvo, joka kiertää kunnan alueella vieden palveluita kuntalaisten kotien läheisyyteen.
Palvelutarjontaan kuuluvat muun muassa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut. Kuntalaiset pääsevät itse vaikuttamaan liikkuvien palvelujen sisältöön. Kunta järjestää aiheesta myöhemmin avoimen verkkokyselyn, jossa ideoita ja toiveita otetaan vastaan.
Juhlavuoden kunniaksi rakennettavalla toimintamallilla tavoitellaan osallisuuden ja hyvinvoinnin lisääntymistä sekä kuntalaisten yhdenvertaisuutta, kun palveluja on tarjolla asuinpaikasta riippumatta. Hanke tukee konkreettisesti kunnan strategista tavoitetta Asu siellä, missä olet onnellinen. Juhlavuoden teemana on Kontiolahti – ainakin 150 syytä olla onnellinen.
Avustuksen myönsi Pohjois-Karjalan ELY-keskus Joensuun seudun Leader -yhdistyksen antaman lausunnon perusteella.