Kontiolahti-lehden juhlanumeroon tehdään juttua paikoista, jotka tekevät kontiolahtelaiset onnellisiksi. Tavoitteena on kertoa, mitä ja minkälaisia paikkoja nämä ovat, sekä mitkä asiat siellä tuottavat onnellisuutta. Asukkaiden ääntä halutaan nostaa esille Kontiolahden 150-vuotisjuhlavuoden teemassa “ainakin 150 syytä olla onnellinen”. Kuntalaiset pääsevät näin osallistumaan ja vaikuttamaan juhlanumeron sisältöön.
Oheisen linkin kautta pääsee vastaamaan kyselyyn. Kartalle voi merkitä yhden tai useamman paikan ja kirjoittaa kommentin. Kommentissa voi kertoa, mikä paikka on kyseessä ja miksi siellä on onnellinen. Vastaajia pyydetään käyttämään nimimerkkiä. Kenenkään henkilötietoja ei julkaista. Jos kyselyyn haluaa vastata esimerkiksi oman kotinsa tai mökkinsä, ei tule merkitä sijaintia tai osoitetta. Tällöin voi kirjoittaa vain kommentin.
Lehtijuttua kirjoitettaessa kyselyn vastauksia hyödynnetään yleistäen ja kommenteista voidaan nostaa sitaatteja. Jutussa ikään kuin jäljitetään Kontiolahden onnellista mielenmaisemaa. Kysely on avoinna 13.11. asti.