Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahti-päivä tuo piknik-konsertit kylille

Kontiolahti-päivä tuo piknik-konsertit kylille

Kontiolahti-päivä koostuu tänä vuonna useista kylillä pidettävistä piknik-konserteista. Kontiolahti-päivä Goes Kylät nimeä kantava tapahtuma pidetään 15. elokuuta kello 12 alkaen. Piknik-konsertit alkavat kaikissa paikoissa samaan aikaan.

Kulhossa esiintyvät Tiina Helinä ja Mika Tarkkonen. Lehmossa ohjelmassa on erityisesti lapset huomioiva Improck ja Mönnissä puolestaan Marko Sillanpää & Uusi aika. Suunsoittosirkuksen Henry Räsänen ja Timoi Munne viihdyttävät Romppalassa samaan aikaan kun Mammu ja Tellu duo keikkailee Paiholassa. Lisäksi kirkonkylän tapahtuma pidetään Kontiolahden satamassa, jossa jalan laittaa vipattamaan Trio Pohjalta.

Samana päivänä Kontiolahti-päivän kanssa Selkien Sisu järjestää Sisu-seikkailun, jota voi seurata Kontiolahden kirkonkylällä kello 8–16. Tapahtumakeskuksena toimii Kontiolahden liikuntahalli ja lähialueella on myös seikkailun melontapaikka. Lauantaiaamuna julkaistaan katsojanopas, jonne on kerätty parhaat paikat seuraamiselle. Lisäksi kaikille osallistujille tulee GPS-seurantalaitteet.

Kontiolahden kunta järjestää Kontiolahti-päivän aiemmasta poikkeavalla tavalla koronavirustilanteen vuoksi.

– Kylämme ovat ahkeria järjestämään omia kesätapahtumia, mutta nyt melkein kaikki on peruttu. Suuren yksittäisen tapahtuman järjestäminen ei tuntunut järkevältä tässä tilanteessa, joten on erityisen mukavaa tarjota kuntalaisille Kontiolahti-päivä tällaisessa herkullisessa piknik-muodossa, Kontiolahden kunnan kulttuurituottaja Kristiina Isaksson kertoo.

Kontiolahden kunnan kulttuuripalvelut järjestää tapahtuman yhteistyössä Romppalan, Paiholan ja Mönnin kyläyhdistysten sekä Kulhon koulun vanhempaintoimikunnan, Höytiäisen tuvan ja Kontiolahden nuorisovaltuuston kanssa.
Tarkempia tietoja tapahtumasta päivitetään kunnan tapahtumakalenteriin.