Sisältöjulkaisija

angle-left Kylmäojan koulun 6.-luokkalaiset saavat läksiäislahjaksi omat kuusentaimet

Kylmäojan koulun 6.-luokkalaiset saavat läksiäislahjaksi omat kuusentaimet

Kontiolahden Kylmäojan koulun 6.-luokkalaiset saavat tänä vuonna koulusta lähtiessään lahjaksi kuusentaimet ruusujen sijaan. Tänä vuonna perinteistä kevätjuhlaa ei ole, mutta alakoulunsa päättäviä oppilaita haluttiin silti muistaa. Lahjaa ehdotti Kylmäojan koulun kummiyritys Pohjois-Karjalan Metsänhoitoyhdistys.

– Viljellyt ruusut tulevat kaukaa ja ilahduttavat saajaansa vain hetken. Istutettu kotimainen kuusi kasvaa suotuisassa kasvupaikassa yli yhden ihmisiän. Istuttamalla kuusentaimen sopivaan paikkaan, saa koulumme nykyinen kuudesluokkalainen pitkäikäisen muiston kuudesta alakoulussa vietetystä vuodesta, Kylmäojan koulun rehtori Anssi Rauma kertoo.

On hyvin todennäköistä, että moni koulun oppilaista on aikanaan tuleva metsänomistaja tai työllistyy alalle. Oppilaiden tietoutta metsänhoidosta, sen merkityksestä ja vaikutuksista pyritään koululla kummiyritysyhteistyöllä lisäämään.

– Kasvava kuusi sitoo elinaikanaan runsaasti hiilidioksidia ja vapauttaa ilmakehään happea. Tässä on pieni mutta oikeansuuntainen ilmastotoimi, Rauma jatkaa.