Sisältöjulkaisija

angle-left Lehmon yhtenäiskoulun rakentamisaikataulu viivästyy

Lehmon yhtenäiskoulun rakentamisaikataulu viivästyy

Lehmon yhtenäiskoulun rakentamisaikataulu viivästyy. Muutoksesta huolimatta yhtenäiskoulu pääsee aloittamaan toimintansa alkuperäisessä aikataulussaan elokuussa 2023. Lehmon yhtenäiskoulu on iso ja monivuotinen hankekokonaisuus, joka koostuu uudisrakennusosasta, vanhan kivikoulun ja liikuntasalin purkamisesta, vanhojen osien remontoinnista sekä uuden liikuntahallin rakentamisesta.

Alkuperäisen aikataulun mukaan uudisrakennusosa piti saada koulun käyttöön elokuussa 2022 ja rakennus kokonaisuudessaan valmiiksi marraskuussa 2022. Tämä olisi mahdollistanut nykyisen kivikoulun purkamisen aloittamisen kesällä 2022 ja liikuntasalin rakentamisen aloittamisen heti kivikoulun purkamisen jälkeen. Näin hankekokonaisuus olisi saatu valmiiksi syksyllä 2023.

Nyt koronavirustilanne on vaikuttanut rakennusmateriaalien toimitusaikatauluihin siten, ettei uudisrakennusosa valmistu syksyllä 2022. Kivikoulua ei myöskään voida purkaa pois ennen kuin koulu voidaan aloittaa uusissa tiloissa. Tästä syystä myös liikuntahallin rakentamisen aloitus viivästyy.

Uuden aikataulun mukaan uudisrakennusosa valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä siten, että nykyinen Lehmon alakoulu voi aloittaa toimintansa uusissa tiloissa kevätlukukauden alussa tammikuussa 2023. Liikuntahallin rakentaminen saadaan käyntiin maaliskuussa 2023 ja halli valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä. Yhtenäiskoulu aloittaa toimintansa Lehmossa alkuperäisen aikataulun mukaisesti elokuussa 2023, mutta syyslukukaudella 2023 koululla ei ole käytettävissä liikuntahallia. Myöskään vapaa-aikapalveluiden kuntosali- ja liikuntahallivuorot eivät ole käytössä touko–joulukuussa vuonna 2023.

Vaikka tilanne on kaikille osapuolille harmillinen, ei viivästymiselle kuitenkaan voida mitään. Aikataulumuutoksesta on käyty keskusteluja koulun kanssa ja toiminnot saadaan sopeutettua muuttuvan aikataulun vaatimuksiin. Vapaa-aikapalvelut selvittää mahdollisuuksia muiden liikuntatilojen käyttöön tuona aikana.