Sisältöjulkaisija

angle-left Loistava tilaisuus: Kontiolahdella on tänä kesänä mahdollista päästä Lammaslomille lammaspaimeneksi!

Loistava tilaisuus: Kontiolahdella on tänä kesänä mahdollista päästä Lammaslomille lammaspaimeneksi!

Lammaslomat käynnistyvät Kontiolahden Kiviniemessä ensimmäistä kertaa tulevana kesänä. Lammaslomilla lammaspaimenet pääsevät hoitamaan lampaita ja halutessaan kunnostamaan perinnebiotooppeja ja nauttimaan upeista maisemista aivan Kolin kansallispuiston välittömään läheisyyteen. Kiviniemessä järjestettäville Lammaslomille on mahdollista päästä kesä–elokuussa.

– Lammaslomilla on tärkeä merkitys, koska perinnebiotooppien kunnostamisen lisäksi tuemme niiden avulla paikallista matkailua ja lisäämme alueen kiinnostavuutta, Kontiolahden kunnan ympäristöpäällikkö Antti Suontama kertoo.

Lammaslomat on jatkoa Kiviniemen luonnonlaitumien ennallistamistöihin, jotka käynnistyivät viime kesänä. Pihapiirin ympärillä olevat metsälaitumet aidattiin laidunnuskäyttöön, jotta tilalle voidaan ottaa lampaita laiduntamaan. Kontiolahden kunta sai syksyllä 2020 Kiviniemen perinnebiotooppien kunnostukseen valtionavustusta Kunta-Helmi elinympäristöjen ennallistamishankkeesta.

Kontiolahden kunta, Vaahermäen tila ja Herajärven retkeilykeskus toteuttavat Lammaslomat yhteistyössä. Vaahermäen tila tuo lampaat Kiviniemeen sekä valitsee ja kouluttaa lammaspaimenet. Herajärven retkeilykeskus vastaa majoituksesta. Kontiolahden kunta rakentaa lampaiden yöaitauksen ympärille petoaidan toukokuun aikana. Suomen riistakeskus kustantaa petoaidan tekoon tarvittavat materiaalit. Sähköistetyllä petoaidalla suojataan lampaita alueella olevalta ahmakannalta.

Lammaslomaviikon hintana on ensimmäisenä vuonna 200 euroa. Hintaan sisältyvät majoitus, liinavaatteet, peseytyminen saunassa sekä veneen ja kanootin käyttömahdollisuus. Majoitus tapahtuu aittarakennuksissa, joihin mahtuu enimmillään kaksi aikuista ja kaksi lasta. Lomat on kohdennettu maaseudusta ja sen toiminnasta kiinnostuneille sekä lapsiperheille. Lampuri ja majoittaja jakavat tulon keskenään eikä kunta ota osuutta hinnasta.

Haku Lammaslomille tapahtuu Vaahermäen tilan sähköisen lomakkeen kautta. Haun alkamisesta viestitään erikseen.