Sisältöjulkaisija

angle-left Maksuttomat kisakuljetukset kulkevat jälleen Kontiolahdelta ja Joensuusta

Maksuttomat kisakuljetukset kulkevat jälleen Kontiolahdelta ja Joensuusta

Maaliskuun puolivälissä Kontiolahden ampumahiihtostadionilla järjestettävän ampumahiihdon maailmancup-osakilpailun yleisökuljetusten aikataulut on julkaistu. Maksuttomien linja-autokuljetusten lisäksi tapahtumakumppanit järjestävät yhteiskuljetuksia myös Kolilta ja muualta Suomesta.  

Kontiolahden kunta ja Joensuun kaupunki järjestävät maksuttomat yleisökuljetukset ampumahiihtostadionille jokaisena kisapäivänä torstaista sunnuntaihin 12.–15.3.2020. Joensuussa linja-autojen lähtö- ja paluupiste on keskustassa Kauppatorilla. Kontiolahdelta linja-autot ajavat sekä kirkonkylältä että Lehmosta. Tänä vuonna myös Kylmäojan koululta pääsee kyytiin.

Ensimmäiset bussit stadionille lähtevät jokaisena kisapäivänä noin kolme tuntia ennen kisojen starttia. Yhden kisan päivinä, eli torstaina ja perjantaina, viimeinen bussi stadionille lähtee 45 minuuttia ennen kisan alkua. Paluukyydit alkavat kisan loppuessa ja viimeiset kyydit ajavat yleisöalueen sulkeutuessa. Kahden kisan päivinä, eli lauantaina ja sunnuntaina, bussit kulkevat yhtä soittoa edestakaisin aamupäivästä iltaan.

Myös Joensuun torilla tapahtuu. Kisaviikonloppuna torin näytöllä pyörii Ylen lähetys kisoista ja tarjolla on viihdykettä ja puuhaa, joista voi nauttia joko bussiin odottelun lomassa tai muuten vain tunnelmoidakseen tapahtumameininkiä.

Yhteiskuljetuksia myös Kolilta ja muulta Suomesta

Tapahtumaan voi matkustaa yhteiskyydeillä myös Kolilta sekä muualta Suomesta. Majoitusyrityksistä esimerkiksi ilomantsilainen Möhkön Rajakartano tarjoaa majoittujille kuljetuspalvelua kisoihin.
– Kuusi matkanjärjestäjää eri puolelta maata on tuomassa vieraita linja-autoilla lauantain kisaan. Yhden matkanjärjestäjän bussimatka on loppuunmyyty, mutta muilla reiteillä on vielä paikkoja tarjolla, sanoo Heikki Hamunen tapahtumaa järjestävästä Kontiolahden Urheilijat ry:stä.

Lue lisää:
Yleisökuljetusten aikataulut ja reitit
Bussimatkapaketit eri puolilta Suomea

Yleisökuljetusten tarkemmat tiedot:

Kontiolahti:

TO 12.3. Pikakilpailu Miehet klo 16.30

    Lehmon koulu -> Stadion aikavälillä 13.00–16.00, lähdöt noin 30 minuutin välein
    Kirkonkylän linja-autoasema -> Kylmäojan koulu -> Stadion aikavälillä 13.00–16.00, lähdöt noin 60 minuutin välein
    Stadion -> Lehmon koulu aikavälillä 17.45–19.15, lähdöt noin 15 minuutin välein
    Stadion -> Kylmäojan koulu -> Kirkonkylän linja-autoasema aikavälillä 17.45–19.15, lähdöt noin 15 minuutin välein

PE 13.3. Pikakilpailu Naiset klo 16.30

    Lehmon koulu -> Stadion aikavälillä 13.00–16.00, lähdöt noin 15 minuutin välein
    Kirkonkylän linja-autoasema -> Kylmäojan koulu -> Stadion aikavälillä 13.00–16.00, lähdöt noin 30 minuutin välein
    Stadion -> Lehmon koulu aikavälillä 17.45–19.15, lähdöt noin 15 minuutin välein
    Stadion -> Kylmäojan koulu -> kirkonkylän linja-autoasema aikavälillä 17.45–19.15, lähdöt noin 15 minuutin välein

LA 14.3. Takaa-ajo Miehet klo 14.45, Takaa-ajo Naiset klo 16.45

    Lehmon koulu -> Stadion aikavälillä 11.00–16.00, lähdöt noin 15 minuutin välein
    Kirkonkylän linja-autoasema -> Kylmäojan koulu -> Stadion aikavälillä 11.00–16.00 lähdöt noin 15 minuutin välein
    Stadion -> Lehmon koulu aikavälillä 17.00–19.15, lähdöt noin 15 minuutin välein
    Stadion -> Kylmäojan koulu -> kirkonkylän linja-autoasema aikavälillä 17.00–19.15, lähdöt noin 15 minuutin välein

SU 15.3. Parisekaviesti klo 14.15, Sekaviesti klo 16.15

    Lehmon koulu -> Stadion aikavälillä 10.45–15.30, lähdöt noin 20 minuutin välein
    Kirkonkylän linja-autoasema -> Kylmäojan koulu -> Stadion aikavälillä 10.45–15.30, lähdöt noin 30 minuutin välein
    Stadion -> Lehmon koulu aikavälillä 17.30–19.15, lähdöt noin 15 minuutin välein
    Stadion -> Kylmäojan koulu -> kirkonkylän linja-autoasema aikavälillä 17.30–19.15, lähdöt noin 15 minuutin välein

Reittikartta

Joensuu:

TO 12.3. Pikakilpailu Miehet klo 16.30

    Tori -> Stadion aikavälillä 13.00–15.45, lähdöt noin 10 minuutin välein
    Stadion -> Tori aikavälillä 17.45–19.15, lähdöt noin 10 minuutin välein

PE 13.3. Pikakilpailu Naiset klo 16.30

    Tori -> Stadion aikavälillä 13.00–15.45, lähdöt noin 10 minuutin välein
    Stadion -> Tori aikavälillä 17.30–19.15, lähdöt noin 10 minuutin välein

LA 14.3. Takaa-ajo Miehet klo 14.45, Takaa-ajo Naiset klo 16.45

    Tori -> Stadion -> Tori aikavälillä 11.00–19.15, lähdöt molempiin suuntiin noin 10 minuutin välein

SU 15.3. Parisekaviesti klo 14.15, Sekaviesti klo 16.15

    Tori -> Stadion -> Tori aikavälillä 11.30–19.00, lähdöt molempiin suuntiin noin 10 minuutin välein