Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sote: Juhannusviikonloppuna todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa

Siun sote: Juhannusviikonloppuna todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa

Pohjois-Karjalassa on todettu juhannusviikonlopun (25.-27.6.2021) aikana kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista suurin osa on peräisin ulkomailta tai ne on todettu jo karanteenissa olleilla henkilöillä. EM-kisamatkalta peräisin olevia tartuntoja on todettu neljä kappaletta pohjoiskarjalaisilla. Kahden tartunnan alkuperä ei ole tiedossa.

Uusia tartuntoja on todettu viikonloppuna Joensuussa, Juuassa, Liperissä ja Rääkkylässä. Tartuntoihin ei liity laajempia altistumisia ja Siun sote on ollut suoraan yhteydessä kaikkiin altistuneisiin.  
Siun sote muistuttaa, että edelleen on syytä hakeutua oireisena koronavirustiin ja noudattaa terveysturvallisuusohjeita.
Juuassa on viime viikon aikana todettu yhteensä seitsemän koronavirustartuntaa. Tartunnoista valtaosa liittyy samaan, perhepiirissä levinneeseen tartuntaketjuun. Yhteen tartunnoista liittyy myös mahdollisia altistumistilanteita Juuan keskustan liikkeissä 23. ja 24.6. Altistumispaikat on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat. Samaan aikaan samoissa tiloissa olleita kehotetaan tarkkailemaan oireitaan ja hakeutumaan lievissäkin oireissa koronavirustestiin.