Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sote: Kontiolahdella ei koulualtistumisia

Siun sote: Kontiolahdella ei koulualtistumisia

Siun sote julkaisi eilen verkkosivuillaan useita uusia mahdollisia altistumispaikkoja mm. bussilinjoilla. Altistumispaikat liittyvät kahteen, keskiviikkoiltana varmistuneeseen koronavirustartuntaan. Tiedotteen ja altistumispaikkojen julkaisemisen jälkeen on käynyt ilmi, että altistumispaikkalistalla mainitulla perjantain 16.4. bussivuorolla Kylmäojan ja Kontiolahden välillä liikkuu paljon koululaisia Kontiolahden yläkoulusta ja lukiosta. Asiaan liittyen on tullut paljon tiedusteluja ja huolta muidenkin koululaisten vanhemmilta.

Tämänhetkisen tiedon mukaan tartuntoihin ei liity joukkoaltistumisia Kontiolahden koulussa, eikä tilanne ole aiheuttanut laajempia karanteeneja.

Altistumispaikkoihin on koottu sellaiset paikat, joista ei voida varmuudella tietää ja suoraan tavoittaa kaikkia koronavirustartunnalle mahdollisesti altistuneita henkilöitä. Samassa paikassa samaan aikaan oleminen ei kuitenkaan suoraan tarkoita koronavirukselle altistumista.

– Altistumiseen vaikuttavat monet tekijät, mm. lähietäisyydellä oleminen, kontaktin kesto ja kasvomaskin käyttö. Jäljitystyössä arvioidaan nämä tavallisesti jokaisen henkilön kohdalla erikseen, taustoittaa Siun soten infektioylilääkäri Jennifer Sieberns.

Jos kaikki tartunnan saaneen henkilön kanssa samoissa tiloissa olleet henkilöt eivät ole tiedossa, ei voida tarkemmin selvittää jokaisen paikalla olleen osalta, onko altistumista tapahtunut vai ei.  Siksi altistumispaikoissa samaan aikaan oleskelleita kehotetaan tarkkailemaan oireitaan ja hakeutumaan lievissäkin oireissa koronavirustestiin. Omaehtoiseen karanteeniin voi jäädä, jos siihen on mahdollisuus.