Sisältöjulkaisija

angle-left Vierevänniementien liikenteen rajoittaminen säilyy ennallaan

Vierevänniementien liikenteen rajoittaminen säilyy ennallaan

Tekninen lautakunta käsitteli tiistaina 30.8.2022 kuntatekniikan päällikön päätöksestä tehtyä oikaisuvaatimusta. Päätöksellä annettiin kunnan suostumus Vierevänniemen yksityistien tiekunnalle rajoittaa Vierevänniementien pohjoispään liikennettä tielle asetetuilla kivillä. Vierevänniemen yksityistien tiekunta oli tehnyt asiasta hakemuksen, jota tiekunta perusteli muun muassa seuraavasti:

"Tien alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut mahdollistaa liikkuminen tiekunnan vaikutusalueella olevien tilojen/kiinteistöjen haltijoille. Ajan saatossa on Vierevänniemen- ja Saposenrantatien väliin muodostunut ajoneuvoilla ajettava tieyhteys. Tästä on seurannut, että tieosakkaisiin kuulumattomien ulkopuolinen liikenne on kasvanut valtavasti. Vierevänniementietä ryhtyivät käyttämään muun muassa monet Saposenrantatien ranta-asukkaat mökkitienään, koska matka kirkonkylälle on lyhempi Vierevänniementien kautta. Vierevänniementietä kulkuväylänään ovat pääosin käyttäneet myös Saposenrantatien alueella olevan uimarannan käyttäjät. Varsinkin kesäkuukausina liikenne moninkertaistuu. Tästä on aiheutunut haittaa ja pelkoja alueen lapsiperheille. Edellä mainitun seurauksena yksityistielain henki ei toteudu, vaan tiekunnan osakkaat ovat joutuneet maksumiehiksi ulkopuolisesta liikenteestä aiheutuneesta tien kulumisesta. Myöskään yksityistielain mukainen käyttömaksun periminen ei ole onnistunut tai ollut mahdollista suuren satunnaisten käyttäjien joukon ollessa kyseessä."

Ennen päätöksentekoa kuntatekniikan päällikkö on pyytänyt ELY-keskukselta asiasta lausunnon. Kunta ohjeisti luvan myöntämisen yhteydessä laittamaan tien eteläpäähän umpikuja-merkin, joka on laitettu heti paikoilleen.

Asia on herättänyt paljon keskustelua muun muassa siitä, voidaanko yksityistien liikennettä rajoittaa, jos kunta myöntää sille avustusta. Yksityistielain 85 § mukaan myös sellaisen tien käyttöä voidaan rajoittaa, jolle kunta on myöntänyt avustusta, jos muusta käytöstä aiheutuu huomattavaa haittaa yksityistien osakkaille. Tässä tapauksessa Vierevänniementie liittyy Saposen rantatiehen suurin piirtein sillä kohdalla, jolle kivet on asetettu. Kivillä katkaistaan siis yhteys autoliikenteeltä näiden kahden yksityistien välillä. Kivet on sijoitettu Vierevänniementien puolelle, mutta Vierevänniementie on kuitenkin kaikkien käytettävissä lähes koko pituudeltaan. Kaikki muu kuin autoliikenne on edelleen mahdollista näiden kahden yksityistien välillä.

Teknisen lautakunnan päätös

Tiedotetta on muokattu ELY-keskuksen lausunnon osalta.