Sisältöjulkaisija

angle-left Vuoden loistavimmat palkittiin Kontiolahdella

Vuoden loistavimmat palkittiin Kontiolahdella

Kontiolahden sivistyslautakunta on valinnut kokouksessaan 25.11. vuoden 2020 palkittavat seuraavasti:

Kulttuuripalkinto myönnettiin Pajot-tapahtumalle, joka on löytänyt paikkansa Kontiolahden kotiseutukeskuksessa maailman ainoana karjalankielisenä festivaalina. Tapahtuma tekee yhteistyötä myös Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen ja kulttuurin koulutuksen kanssa.

Nuorisopalkinnon sai Kontiolahden robotiikkakerhotoiminta Koodikarhujen menestyksen siivittämänä. Robotiikkakerhotoiminta aloitettiin kunnassa jo yli 20 vuotta sitten, ja robotiikkakerholaiset ovat menestyneet niin valtakunnallisissa kuin kansainvälisissä robotiikkakilpailuissa vuosien mittaan.

Vuoden liikuttajaksi valittiin vapaa-aikapäällikkö Sari Jormanainen työstään olemassa olevien liikuntamahdollisuuksien esiin tuomiseksi sekä liikkumisen edistämiseksi muun muassa hankkein. Vuoden urheiluseura -palkinnon sai Kontiolahden Kajastus ry jo 40 vuotta kestäneestä aktiivisesta työstään jääurheilun parissa. Vuoden valmentaja on Timo Hartikainen, joka on valmentanut Kontiolahden Iskun menestyksekästä B-tyttöjen joukkuetta useamman vuoden ajan. Vuoden urheilija -palkinnon sai suunnistuslupaus Siiri Silvennoinen, joka voitti 20-vuotiaiden sarjassa kaksi suomenmestaruutta nousten myös maajoukkueen Team 2025 -ryhmään.

Sivistyslautakunta päätti myöntää kunniamainintana Valovoimapalkinnon voimamies Mika Törrölle, joka urheilumenestyksensä lisäksi kannustaa oman elämäntarinansa kautta ihmisiä ottamaan apua vastaan ja yrittämään uudelleen.

Ohessa vielä tarkemmat tiedot palkituista:

Vuoden 2020 kulttuuripalkinto: Pajot-tapahtuma
Karjalankielinen musiikkifestivaali on tuonut kaivattua kulttuuritapahtumatarjontaa Kontiolahdelle. Pajot juhlii karjalan kieltä ja tuo esille koko kielivähemmistön olemassaolon kansanmusiikkipohjaisella festivaalilla. Tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä
musiikkimatkoille tuntureille, virtojen vietäväksi tai karjalan metsiin rajoja tuntematta.

Vuoden 2020 nuorisopalkinto: Kontiolahden robotiikkakerhotoiminta/Koodikarhut
Kontiolahden robotiikkakerhotoiminta on vuosien saatossa kannustanut lapsia ja nuoria suunnittelemaan, rakentamaan ja ohjelmoimaan erilaisia robotteja. Robotiikkakerhojen suosio on kestänyt jo yli 20 vuotta ja toiminta on laajentunut useille kouluille. Robotiikkakerhotoiminnan tämän vuoden näkyvimpänä tuloksena kontiolahtelainen joukkue Koodikarhut voitti Ylen Robomestarit 2020 -kisan tuoden Kontiolahdelle valtakunnallista positiivista näkyvyyttä.

Vuoden 2020 liikuttaja: vapaa-aikapäällikkö Sari Jormanainen
Kontiolahden vapaa-aikapäällikkö on kehittänyt liikuntapalvelujen viestintää ja tehnyt näkyväksi jo olemassa olevat liikuntamahdollisuudet kunnassa. Liikunnan edistämiseen on tullut uutta puhtia kehittämishankkeiden ja liikkumisohjelman valmistelun myötä.

Vuoden 2020 urheiluseura: Kontiolahden Kajastus ry
Kontiolahden Kajastus ry on tehnyt seuratyötä jääurheilun eteen jo 40 vuoden ajan. Kuluvana vuonna seuratoiminta on piristynyt ja juniorijoukkueiden toiminta on ollut aktiivista. Seuralla on myös tahtotila tehdä matalan kynnyksen liikuntatoimintaa ja kannustaa lapsia ja nuoria harrastamaan luistelua.

Vuoden 2020 valmentaja: Timo Hartikainen
Timo Hartikainen on valmentanut Kontiolahden Isku ry:n B-tyttöjen joukkuetta useita vuosia. Joukkue on kasvanut ja kehittynyt pelaten tällä hetkellä menestyksekkäästi myös naisten 2-sarjaa. Valmentajana Timo on kannustava ja uskoo pitkäjänteiseen työhön.

Vuoden 2020 urheilija: Siiri Silvennoinen
D20-sarjassa suunnistava Siiri Silvennoinen voitti SM-kultaa suunnistuksen keskimatkalla ja pitkällä matkalla sekä hopeaa erikoispitkällä matkalla. Lisäksi Siiri valittiin suunnistuksen maajoukkueen Team 2025 -ryhmään.

Urheilijoiden stipendit menestyksestä:

Cindy Ahponen            kävely
Inka Hämäläinen         ampumahiihto, rulla-ampumahiihto
Kiira Kiiskinen              ampumahiihto
Ville-Valtteri Karvinen  ampumahiihto
Mika Lento                   practical-ammunta
Markus Myyry              ampumajuoksu
Laura Määttänen         ammunta
Siiri Silvennoinen         suunnistus


Vallitsevan koronatilanteen vuoksi Vuoden loistavimmat -palkitsemisjuhla on muutettu videotuotannoksi, ja video palkitsemishetkistä on julkaistu kunnan Youtube-kanavalla.