Sisältöjulkaisija

angle-left Vuoden loistavimmat saivat palkinnot Kontiolahdella

Vuoden loistavimmat saivat palkinnot Kontiolahdella

Kontiolahden kunta on jakanut vuosittaiset palkinnot Vuoden loistavimmat -palkitsemisjuhlassa tiistaina 14.12. Juhlassa myönnettiin kulttuuri- ja nuorisopalkinnot, vanhustyön palkinto sekä palkinnot vuoden liikuttajalle ja innostavalle yritykselle. Lisäksi jaettiin Kontio-Veljien nuoren urheilijan stipendit sekä stipendi lasten ja nuorten matalan kynnyksen liikuntatoimintaan. Kunta jakoi myös henkilöstönsä vuoden innostavimpien työntekijöiden ja esimiehen palkinnot, joilla halutaan nostaa esille loistavimmalla asenteella kunnassa tehtyä työtä.

Kontiolahden kunta onnittelee palkinnonsaajia!

Vuoden 2021 palkittavat perusteluineen:

Kulttuuripalkinto: Kontiolahden Kanavateatteri ry

Kontiolahden kanavateatteri on tehnyt vuosikymmeniä laadukasta kesäteatteria Jakokosken museokanavalla. Kanavateatteri on menestynyt hyvin alueellisessa kilpailussa, selvinnyt koronavuosista ja tunnettu hienoista esityksistään myös maakunnan ulkopuolella.

Nuorisopalkinto: Varparannan kyläyhdistys ry ja alueen nuoret

Varparannalle on alueen nuorten aloitteesta rakennettu vuoden 2021 aikana skeittipaikka ja avattu nuorisotila yhteistyössä Varparannan kyläyhdistyksen kanssa. Varparannan kyläyhdistys ry ja alueen nuoret ovat osoittaneet loistavaa aloitteellisuutta ja edistäneet toiminnallaan merkittävästi Varparannan nuorten hyvinvointia.

Vanhustyön palkinto: Lions Club Kontiolahti ja Mieskuoro Kontiosouvarit

Lions Club Kontiolahti:

LC Kontiolahti on loistava esimerkki monipuolisesta toiminnasta ikäihmisten hyväksi Kontiolahdella. LC Kontiolahti on järjestänyt omaishoitajien virkistyspäiviä, vanhusten ulkoiluttamista, pientä kotiaskareapua sekä tarjonnut arkunkantopalvelua. Esimerkillistä työtä ikäväestön hyväksi!

Mieskuoro Kontiosouvarit:

Mieskuoro Kontiosouvarit on ikämiehistä koostuva mieslaulukuoro, joka on toiminut noin 30 vuoden ajan muun muassa Kontiolahdella. Kontiosouvarit on esiintynyt muun muassa vanhainkodeissa ja hoitolaitoksissa tuoden iloa ikääntyneille asukkaille, muistisairaille ja omaisille. Kontiosouvarit on loistava esimerkki siitä, miten toisten iloksi ja hyväksi voi toimia ikääntyneenäkin!

Vuoden liikuttaja -palkinto: Sisu-Seikkailu

Sisu-Seikkailu on matalan kynnyksen seikkailutapahtuma, johon osallistuu vuosittain 250–300 henkilöä. Tapahtuma kannustaa kaikkia liikkumaan ulkona päivän ajan pyöräillen, suunnistaen ja meloen hauskoja erikoistehtäviä unohtamatta. Tapahtuma tuo kunnalle valtakunnallista näkyvyyttä ja järjestäjät tuovat omissa tapahtumavideoissaan hyvin esille kunnan liikuntapaikkoja sekä hienoa luontoa.

Vuoden innostava yritys: Muodoste Oy, Hanna Puolakka

Tämä innovatiivinen ja ammattitaitoinen yritys on systemaattisesti kehittänyt toimintaansa, luonut uusia tuotteita ja palveluita markkinoille. Yrityksen osaaminen on ollut esillä mediassa luoden myönteistä kuvaa kuntamme yrityselämästä.

Nuoren urheilijan stipendi: Emilia Korhonen

Emilia Korhonen on harrastanut telinevoimistelua tavoitteellisesti jo 10 vuotta ja hänet on valittu Suomen voimisteluliiton valtakunnalliseen Bemarit-valmennusryhmään. Hän on yhdistänyt onnistuneesti koulunkäynnin ja 15 tunnin viikoittaisen harjoitusmäärän. Emilia Korhosen tulevaisuuden tavoitteena on menestyä SM-kisoissa.

Nuoren urheilijan stipendi: Toivo Takanen

Toivo Takanen on lahjakas yleisurheilija, joka on viime vuosina kuulunut ikäluokkansa kärkinimiin useassa lajissa. Hänen erityisiä vahvuuksiaan ovat pikajuoksu ja pituushyppy, ja hän on tehnyt lajeissa useita piirinennätyksiä. Hän on nimensä mukaisesti yksi yleisurheilun tulevaisuuden Toivomme!

Stipendi lasten ja nuorten matalan kynnyksen liikuntatoimintaan: Kontiolahden Kajastus ry

Kontiolahden Kajastus tekee vahvaa seuratyötä tyttöjen jääkiekon harrastamisen edistämiseksi Kontiolahdella. Stipendillä halutaan kannustaa tyttökiekkoilutoiminnan jatkamista ja madaltaa taloudellista kynnystä lasten ja nuorten osallistumiselle.

Vuoden innostavin työntekijä: Harri Palviainen, huoltovastaava

Harri Palviainen on innostunut ja ratkaisukeskeinen. Hänen kanssaan on helppo sopia asioita ja voi luottaa, että työt tulevat hoidetuiksi just eikä melkein. Työskentelee loistavimmalla asenteella ja auttaa aina.

Vuoden innostavin työntekijä: Tuuli Vatanen, erityisopettaja

Tuuli Vatanen on helposti lähestyttävä sekä oppilaille että työkavereille. Huomioi ja kannustaa oppilaita yksilöllisesti. Tekee loistavalla asenteellaan työtä työyhteisön hyvinvoinnin eteen.

Vuoden innostavin työntekijä: Seppo Märsylä, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Seppo Märsylä on idearikas ja luova. Hän on ollut alusta saakka luomassa Kontiorannan päiväkodin luontoon suuntautuvaa toimintaa.

Vuoden innostavin esimies: Pirkko Turunen, varhaiskasvatuksen esimies

Pirkko Turunen hoitaa päiväkotien, henkilökunnan ja perheiden asiat taidolla ja asenteella. Hän pyrkii aina löytämään ratkaisun haastavissa tilanteissa ja iloitsee yhdessä onnistumisista.