Kunnat kehittyvät entistä voimakkaammin eri suuntiin.
Yliopistokaupungit ja niiden aivan välittömässä läheisyydessä olevat
kehyskunnat kasvavat. Kasvua tapahtuu väestön määrässä, työpaikkojen
määrässä, verotuloissa ja investoinneissa. Tätä
yliopistokaupunkiseutujen menestystä näillä mittareilla mitaten uhmaa
hivenen vain muutama Lapin matkailua hyvin hyödyntävä kunta.
Polarisaatio ei ole hiljentynyt, päinvastoin. Muutos on kiihtynyt ja
kiihtyy koko ajan. Vaikka mielellään asian näkisi toisin, ei ole
näkyvissä mitään sellaista tekijää, joka kääntäisi kehityksen.
Yliopistokaupungit ja niiden kehyskunnat eroavat myös keskenään.
Kaupunkiseuduiltaan suurimmat ovat tässäkin vahvoilla. Mitä enemmän
työpaikkoja, korkeakoulutusta sekä monipuolisia, mielenkiintoisia
tapahtumia ja elämyksiä alueella on, sitä paremmin ne pystyvät
houkuttelemaan alueelle uusia yrityksiä ja asukkaita.
Kyse on nimenomaan kaupunkiseudulla asuvien ja alueen työpaikkojen
määrästä. Kuntaliitosta ei nähdä enää yksioikoisena ratkaisuna
kehittämisen ja edunvalvonnan ongelmiin. Yritys tai kuntalainen ei
mieti kuntarajoja vaan alueen vetovoimaa laajemmin. Yritykset
menestyvät, kun on asiakkaita ja koulutettua työvoimaa ja asukkaat
viihtyvät, kun on työtä ja sirkushuveja.
Hyvää kuntayhteistyötä mutta myös rehellistä ja toisiaan sparraavaa
kilpailua tekevät keskuskaupunkiseudut menestyvät. Keskuskaupungin
menestys on elintärkeää kehyskunnalle ja täsmälleen päinvastoin.
Monilla kaupunkiseuduilla tämä on onneksi jo huomattu. Yhteistyöhalun
pitää olla luontaista ja luottamukseen perustuvaa.
Organisaatiolähtöinen ajattelutapa ei enää toimi, koska yhteistyötä
tekevät aina ihmiset.
Muuttoliikkeen lisäksi syntyvyys ratkaisee alueen kehityksen.
Suomessa oli vuonna 2018 ennakkotietojen mukaan vain 61 kuntaa, joissa
syntyi enemmän lapsia kuin ihmisiä kuoli. Yliopistokaupunkien ja
lähikuntien lisäksi tässä tilastossa on muutamia Pohjanmaan kuntia,
joissa syntyvyys on perinteisesti ollut suurta.
Mitä näistä edellä mainituista ja kaikille tiedossa olevista
faktoista tulisi ajatella? Ensinnäkin, kyse on valtavasta muutoksesta,
joka tulee tapahtumaan palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa.
Otan esimerkkejä Pohjois-Karjalasta.
Pohjois-Karjalassa syntyi enää 1216 lasta vuonna 2018. Vielä muutama
vuosi sitten luku oli noin 1500. Joensuussa syntyy maakunnan lapsista
yli puolet ja vain kahdessa kunnassa (Kontiolahti 150 ja Liperi 112)
syntyy yli 100 lasta vuodessa. Muissa, pinta-alaltaan Suomen
mittakaavassa isoissa Pohjois-Karjalan kunnissa, syntyi kuudesta
55:een lasta vuodessa.
Kun lasten määrä vähenee, se vaikeuttaa laadukkaiden neuvola- ja
varhaiskasvatuspalveluiden sekä perus- ja toisen asteen opetuksen
järjestämistä. Kyse on siitä, miten ylipäätään voi saada osaavaa ja
koulutettua työvoimaa alueille. Palveluja yhdistellään ja välimatkat
pitenevät. Tämä vaatii niin valtakunnan kuin paikallistason
politiikalta uudistumis- ja päätöksentekokykyä.
Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut tuhannen synnyttäjän
alarajan ehdoksi synnytystoiminnalle. Tällä kehityksellä tuo alaraja
saatetaan Pohjois-Karjalassakin kohdata nopeammin kuin on ennustettu.
Kun lasten ja nuorten määrä vähenee, vähenee myös tulevien
synnyttäjien määrä. Seuraavaksi mietitään, miten laajan palvelun
keskussairaala alueella voi olla ja miten palvelut rahoitetaan.
Kaikissa edellä mainituissa asioissa on kyse faktoista, ei
mielipiteistä. Kyse ei ole myöskään siitä, onko kaikki tämä kehitys
hyvästä vai pahasta. On perin vähän asioita, joilla kuntien
polarisoitumista voidaan estää. Voimme yrittää sitä hidastaa, mutta
vain niin, että yliopistokaupunkien keskinäinen kehitys tasaantuisi.
Yliopistokaupunkiseutujen ulkopuolella myös kehityksen hidastamisen
hidastaminen on hankalaa.
Kaupunkiseudun näkökulmasta yhteistyön tarve on erityinen ja
yhteistyöhalun pitää ohjata virka- ja luottamushenkilöiden toimintaa.
Ilman oma-aloitteista kaupunkiseutusuunnittelua eli maankäytön,
liikenteen, asumisen ja palveluiden yhteistyötä
yliopistokaupunkiseutukin hukkaa menestyspotentiaaliaan.
Teksti
on alun perin julkaistu Kehyskuntaverkoston blogisarjassa
