angle-left

Blogit

Yrityksen kehittäminen

Jokaisen yrityksen toimintaan liittyy erilaisia kehitysvaiheita. Alkavan yrityksen toiminnan käynnistäminen ja siihen liittyvät kysymykset ovat hyvin erilaisia, kuin pidempään toimivan ja vaikkapa kansainvälistymistä suunnittelevan yrityksen kehitystarpeet. Tässä blogissa käymme aihetta läpi yritysneuvonnan näkökulmasta.

Yksiyrittäjän tai pienen yrityksen kehittäminen

Valtaosa perustettavista yrityksistä Kontiolahdella käynnistyy yrittäjävetoisesti. Tällöin yrittäjä itse on ainoa yrityksen työntekijä ja myy yleensä omaa osaamistaan palveluina asiakkaille. Toisinaan yritysidea voi liittyä tavaroiden jälleenmyyntiin tai valmistukseen. Aloittavan yrityksen kehityskohteet liittyvät usein päivittäisten asioiden järjestämiseen ja yrityksen käynnistämiseen. Aloittavan yrittäjän kehityskysymykset voivat olla vaikkapa seuraavia: Kuka hoitaa kirjanpidon ja talousasiat? Millä ajalla hoidan laskutuksen? Kuka auttaa myynnin ja markkinoinnin järjestämisessä? Mistä saan ensimmäiset maksavat asiakkaat? Miten kerään asiakastietoa? Saanko rahoitusta tai yritystukia alkuinvestointiin? Nämä kaikki esimerkkikysymykset ovat tärkeitä ja niitä pohditaan usein yhdessä Kontionloikka Oy:n maksuttomassa ja luottamuksellisessa yritysvalmennuksessa, usein jo ennen yrityksen perustamista.

Toiminnan vakiinnuttua yksiyrittäjän tai pienen yrityksen kehittämisessä seuraava vaihe on usein työntekijän palkkaaminen ja tätä kautta tapahtuva toiminnan kasvattaminen. Varsinkin ensimmäisen työntekijän rekrytointi on tilanne, joka voi mietityttää yksinyrittäjänä toimivaa. Millaiset riskit työntekijän palkkaamisesta aiheutuu? Onkohan minusta työnantajaksi? Riittääkö laskutettava työ kattamaan kahden ihmisen palkkakulut? Mitä vakuutuksia tarvitsen? Löytyykö jostain palkkatukea tai muita apuja? Keskustelemme mielellämme näistä asioista yhdessä kanssasi Kontionloikan yritysvalmentajan johdolla. Yhdessä kunnan työllisyysyksikön kanssa hoidamme päivittäin myös rekrytointiin liittyviä toimeksiantoja.

Muita pienen yrityksen kehittämiseen liittyviä asioita voivat olla esimerkiksi keksintöjen kaupallistaminen, myynnin ja markkinoinnin uudelleen suuntaaminen, digitaalisten työkalujen (esimerkiksi asiakastietokannat, varausjärjestelmät) hyödyntäminen yrityksen toiminnan tehostamisessa, toiminnan tuottojen sijoittaminen, toimitilojen hankinta, toiminnan laajentaminen muille paikkakunnille tai vaikkapa julkiset hankinnat. Jossain vaiheessa kyseeseen voi tulla omistajanvaihdos, jolloin kannattaa olla liikkeellä ajoissa.

Kuten huomataan, kysymyksiä ja kehityskohteita on runsaasti ja kaikkiin näihin tarjoamme maksutonta ja luottamuksellista yritysvalmennusta Kontiolahdella. Tiettyjä erityisosaamista vaativia palveluita voi kontiolahtelainen yrittäjä hankkia myös Loikka-setelimme avulla.

Keskisuurten ja suurten yrityksien kehittäminen

Keskisuurten yritysten kehittäminen liittyy useimmin muutamaan asiaan: kansainvälistymiseen, toimitilojen laajentamiseen tai kokonaan uusien rakentamiseen ja tuotannon kehittämiseen. Kaikkien näiden kehitysmahdollisuuksien yhteinen nimittäjä on myös rahoitus ja yritystuet. Yleensä merkittävät kehitys- tai investointiprojektit hankkeistetaan muutaman vuoden mittaisiksi projekteiksi, joita yrityksen nimetyt henkilöt toteuttavat usein yhdessä omistajien kanssa. Suuremmissa yrityksissämme kehitysprojekteja on menossa kokoajan ja useita, joten tietyllä tavalla kehittäminen on osa menestyvän yrityksen toimintaa.

Kontionloikka Oy:n suosituimpia palveluita ovat olleet hankkeiden valmisteluun liittyvät palvelut. Näitä olemme toteuttaneet kaiken kokokoisille yrityksille. Yleensä nämä tehdään meillä omana työnä, mutta toisinaan näissäkin voimme hyödyntää Loikka-seteliä.

Kontionloikan palvelut yrityksen kehittämiseen

Yritysvalmentajamme on käytettävissä kaikissa yritykseksi kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Kysymys voi olla hyvinkin pieni, vaikka että mistä löydän uuden varastotilan? Tai todella laaja, vaikkapa että kuinka edistäisin uuden toimitilan rakennusprojektia Kontiolahdelle. Työskentelemme hyvin monenlaisten kysymysten parissa päivittäin ja kaikkiin kysymyksiin etsimme vastauksen. Olethan siis yhteydessä meihin missä tahansa yrityksesi kehittämiseen liittyvässä asiassa!

Loikka-setelin avulla olemme olleet mukana jo yli viidenkymmenen kontiolahtelaisen yrityksen kehittämisessä. Apuja on saatu vaikkapa sopimusjuridiikkaan, IPR-asioihin, omistajanvaihdoksiin sekä kansainvälistymiseen liittyen. Kannattaa tutustua ja hyödyntää myös tätä ainutlaatuista palvelua!

Korona-aika on haastanut meitä kaikkia. Kontiolahdella yritysten avuksi on käynnistymässä uusi, Yrittäjyyden Parhaaksi 2.0 -hanke, johon palkataan uusi yritysneuvoja Kontionloikan palvelukseen. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa koronatilanteesta kärsineiden yritysten tulevaisuuden näkymiä tarjoamalla laadukasta ja monipuolista yritysneuvontaa.

 

Yritysvalmentaja Jarkko Peiponen

p. 050 472 41 44 tai jarkko.peiponen@kontiolahti.fi

Lisää kommentteja

Lisää blogeja.

Kesäyrittäjyys

Kevytyrittäjyys Viimeisen viiden vuoden aikana on yleistynyt niin kutsuttu kevytyrittäjyys....

Pyytivaara – Tilaa ja avaruutta Kontiolahden sydämessä

”Kontiolahden korkeimmalta vaaralta mä katselen. Pyytivaaran kauneutta tornimäeltä ihailen....

Ota yhteyttä:

JARKKO PEIPONEN

VT. TOIMITUSJOHTAJA, YRITYSVALMENTAJA, KONTIONLOIKKA OY
 050 472 4144
jarkko.peiponen@kontiolahti.fi