Sisältöjulkaisija

angle-left Työllisyyden rooli kasvaa hyvinvoinnin edistämisessä

Työllisyyden rooli kasvaa hyvinvoinnin edistämisessä

Kontiolahti on mukana työ- ja elinkeinoministeriön valtakunnallisessa työllisyyden kuntakokeilussa yhdessä Joensuun, Liperin, Outokummun ja Polvijärven kanssa. Vuosina 2021– 2023 toteutettavaan kuntakokeiluun kuuluvat työttömät työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan, kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat sekä työttömänä tai työvoimapalveluissa olevat maahanmuuttajat. Kokeilussa kunta vastaa näiden kohderyhmien julkisten työvoimapalvelujen tarjoamisesta.

Kuntakokeilun asiakkaille tarjotaan mahdollisuus henkilökohtaiseen kasvokkaiseen palveluun heti työttömyyden alkuvaiheessa. Te-hallinnon palvelut ovat saatavilla suoraan kunnasta ja työnhakijan asiointi sujuvoituu ja nopeutuu.

Kuntien yhteisessä YTYÄ! -Yhteis-TYÖLLÄ tuloksiin -työllisyyshankkeessa ovat mukana Kontiolahden lisäksi Liperi, Outokumpu ja Polvijärvi. Kolmivuotisessa hankkeessa painottuvat työnhakijoiden yksilöllinen palveleminen, työnantajayhteistyö ja erityisesti kohtaannon aikaansaaminen työnhakijoiden ja työnantajien tarpeiden välillä.

Syyskuussa hankkeessa aloittaneet työhönvalmentajat Eija Tuononen ja Jutta Vihervuori täydentävät työllisyyspalvelujen tiimiä työllisyyskoordinaattori Emmi Muhosen rinnalla. Esimerkiksi te-hallinto tai oppilaitokset voivat ohjata kontiolahtelaisia työnhakijoita työhönvalmentajien ja työllisyyskoordinaattorin palveltaviksi.
Kontiolahtelaisten työnhakijoiden ja työnantajien kannattaa ottaa kuntaan yhteyttä matalalla kynnyksellä omaa työllistymistä, ura- ja koulutussuunnitelmia tai rekrytointitarpeita koskevissa asioissa.

Työllisyystiimi ideoimassa.

Ota yhteyttä: