Hoitopaikkatakuu

Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa edellisinä kesinä kokeiltua mahdollisuutta kesäajan hoitopaikkatakuuseen on päätetty jatkaa toistaiseksi. Eli jos lapsi ei tarvitse varhaiskasvatusta vähintään 2 kk:n ajan kesäaikana (1.5.–31.8.), huoltajat voivat irtisanoa hoitopaikan, ja saada tältä ajalta kotihoidon tukea Kelan määrittämin perustein. Kunta sitoutuu osoittamaan lapselle paikan samasta päiväkodista tai perhepäivähoidosta poissaolon jälkeen. Pyydämme sopimaan hoitopaikkatakuun käytöstä varhaiskasvatusyksikön esimiehen kanssa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.5.

 

Alla tarkemmat tiedot hoitopaikkatakuun ehdoista. Lisätietoja saa varhaiskasvatusyksikön esimieheltä.

  • Lapsen varhaiskasvatus voidaan keskeyttää määräajaksi ajalla 1.5.–31.8. vähintään kahdeksi kuukaudeksi. Hoitopaikkatakuusta tulee sopia varhaiskasvatuksen esimiehen kanssa viimeistään 1.5.
  • Huoltaja ja varhaiskasvatuksen esimies tekevät kirjallisen sopimuksen hoitopaikkatakuusta. Huoltajan ei tarvitse irtisanoa varhaiskasvatuspaikkaa Daisyn kautta, vaan varhaiskasvatusyksikön esimies tekee irtisanomisen sekä uuden varhaiskasvatuspäätöksen sopimukseen kirjattujen päivämäärien mukaan. Päivämääriä ei voi muuttaa takautuvasti.
  • Kontiolahden kunta sitoutuu osoittamaan hoitopaikkatakuulla oleville lapsille varhaiskasvatuspaikan samasta päiväkodista tai perhepäivähoitopaikasta, edellyttäen, että lapsi palaa varhaiskasvatukseen 1.8.–1.9. välisenä aikana.
  • Jos ilta- tai vuorohoidon tarve loppuu hoitopaikkatakuun aikana, lapselle järjestetään paikka toisesta päiväkodista (koskee Aamuvirkussa olevia lapsia).
  • Sopimus hoitopaikkatakuusta raukeaa, jos lapsi tarvitsee varhaiskasvatusta ennen sopimuskauden päättymistä. Tällöin lapselle järjestetään varhaiskasvatuspaikka normaalin hakumenettelyn mukaisesti; varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea vähintään neljä kuukautta ennen hoidon tarvetta, tai jos hoidon tarve aiheutuu äkillisestä työllistymisestä tai opiskelusta, varhaiskasvatuspaikan järjestämisen vähimmäisaika on kaksi viikkoa. Tällöin varhaiskasvatuspaikka voi olla joku muu kuin entinen päiväkoti tai perhepäivähoitopaikka.
  • Mahdollisuus hoitopaikkatakuun käyttämiseen päättyy lapsen esiopetusvuoden alkuun.

Ota yhteyttä:

TELLERVO MUSTONEN

PERHEPÄIVÄHOIDON ESIMIES/PALVELUOHJAAJA
 050 428 5109
tellervo.mustonen@edu.kontiolahti.fi

HEIDI PESONEN

VARHAISKASVATUKSEN ESIMIES/PALVELUOHJAAJA
 040 357 5467
heidi.pesonen@edu.kontiolahti.fi