Sisältöjulkaisija

angle-left Kaavoittamalla luodaan uutta ja parannetaan vanhaa

Kaavoittamalla luodaan uutta ja parannetaan vanhaa

Kaavoituskatsaus on laadittu vuosille 2019–2020. Katsauksessa kerrotaan muun muassa kaavoituksen tulevan vuoden hankkeista ja tontinluovutuksista.

Lehmon osayleiskaava etenee

Yleiskaavojen osalta käynnissä on Lehmon osayleiskaava. Sen luonnos pidettiin nähtävillä kevättalvella 2019. Saatujen viranomaislausuntojen ja mielipiteiden perusteella kaavasta ollaan työstämässä ehdotusta, joka tulee nähtäville alkuvuonna 2020 liikennesuunnitelmien valmistuttua. Lehmon osayleiskaavalla muun muassa osoitetaan yhdyskuntarakenteen laajenemisalueet, ohjataan taajaman lievealueiden hajarakentamista sekä tulevaa asemakaavoitusta.  Kaavaan merkitään myös luonnon- ja kulttuuriympäristön kannalta arvokkaat alueet ja kohteet.

Asemakaavauutuuksia ja -muutoksia

Asemakaavapuolella tapahtuu ensi vuonna paljon. Joukossa on paljon pieniä asemakaavamuutoksia, -tarkistuksia ja -laajennuksia, joilla mahdollistetaan muun muassa koulun, päiväkodin, terveyskeskuksen toimintoja sekä sujuvoitetaan liikennettä ja parannetaan alueiden toimivuutta. Esimerkiksi kiertoliittymän rakentaminen Kruununtien ja Ruottisenahonkadun risteykseen edellyttää muutosta voimassa olevaan asemakaavaan.

Vanha Lehmo ja Karhula ovat suurimpia ensi vuonna jatkuvia asemakaavatöitä. Vanhan Lehmon asemakaavasta laaditaan uusi luonnos ja sen on tarkoitus tulla alkuvuonna nähtäville. Luonnos pohjautuu tänä syksynä pidettyihin yhteispalavereihin asukkaiden ja maanomistajien kanssa. Vanha Lehmo on jo rakennettua aluetta, ja kaavalla ei juurikaan lisätä rakennuspaikkoja.

Sen sijaan kokonaan uutta pientalovaltaista asuinaluetta ollaan asemakaavoittamassa Karhulaan, Vanhan Nurmeksentien itäpuolelle. Karhula on kunnan seuraava avattava asuinalue. Asemakaavalla mahdollistetaan noin 60 uutta pientalotonttia. Myös Karhulan asemakaavan luonnos on tulossa nähtäville tämän talven aikana.

Uutta kevyen liikenteen väylää

Karhulan asuinalueen toteuttamisen edellytyksenä on ollut kevyen liikenteen väylän rakentaminen Vanhan Nurmeksentien varteen. Väylän rakentamistyöt aloitetaan kesällä 2020. Suunnittelutyö on jo pitkällä. Rakennustöiden valmistuttua koko Vanhalla Nurmeksentiellä Uurosta aina Jukolanportille asti on yhtenäinen kevyen liikenteen väylä.

Tänne rakennetaan ensi vuonna

Mikäli Karhulan asemakaava saa lainvoiman suunnitellussa aikataulussa, ensimmäisiä tontteja alueelta aletaan luovuttaa vuonna 2022. Sen sijaan ensi vuoden tontinluovutukset keskittyvät Kärkeen, Soralaan, Kylmäojalle ja Kruununrantaan.

Kärjen alue on uusi asemakaava-alue kirkonkylän pohjoisosassa. Ensimmäisten tonttien haku järjestettiin marras–joulukuussa. Tonteille pääsee rakentamaan kesäkuussa 2020. Ensi vuoden haussa Kärjen alueelta luovutetaan lisää tontteja. Lehmon eteläpäässä sijaitsevassa Soralassa on ensimmäisten tonttien rakentaminen jo aloitettu. Ensi vuonna alueelta luovutetaan lisää tontteja. Kylmäojalla sijaitsevan Metoksen alueen tonteista viimeiset ovat tulossa luovutukseen vuonna 2020. Näiden tonttien rakentamisen jälkeen Kylmäojan pohjoispäädyn asemakaava-alue on rakentunut. Myös Kontioniemessä sijaitsevasta Kruununrannasta, eli varuskunnan henkilökunnan vanhalta asuinalueelta, tontinluovutukset jatkuvat.

Uusien tonttihakujen lisäksi jatkuvassa haussa on muutamia aiemmista luovutuksista luovuttamatta jääneitä tontteja sekä kymmenkunta tilavaa tonttia haja-asutusalueilla. Näillä tonteilla nopeat syövät hitaat, ja rakentamaan on mahdollista päästä melko nopeallakin aikataululla.

Kiinnostuneille rakentajille järjestetään pyynnöstä tonttien maastoesittelyjä. Tontteihin voi käydä tutustumassa paikan päällä myös itsenäisesti käyttäen hyväksi kunnan karttapalvelua ja älypuhelimen paikannustoimintoa.

Lisätietoja: www.kontiolahti.fi/tonttiesittelyt.

Uutta asuinaluetta tehdään.

Ota yhteyttä: