Sisältöjulkaisija

angle-left Kylät ja yhdistykset järjestävät tapahtumia

Kylät ja yhdistykset järjestävät tapahtumia

Kontiolahden kylät ja yhdistykset osallistuvat Kontiolahti 150-juhlavuoden tapahtumien järjestämiseen vuonna 2023. Kunta tukee juhlavuoden tapahtumien tuottamista juhlavuoden tapahtuma-avustuksin. Kontiolahden kunnanhallitus ja sivistyslautakunta ovat myöntäneet yhteensä 37 486 euroa juhlavuoden tapahtuma-avustuksia 30 kontiolahtelaiselle tapahtumalle. Kontiolahden aktiiviset kylät ja yhdistykset ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita tapahtumien lisäksi juhlavuoden näkymisessä ympäri kuntaa. Juhlavuosi on innostanut ideoimaan tapahtumia joka puolella Kontiolahtea. Tämä on hienoa erityisesti siitä syystä, että tämä vastaa asukkaiden toiveisiin. Keväällä 2022 tehdyssä kyselyssä kävi ilmi, että asukkaat toivoivat juhlavuoden näkyvän eri puolilla Kontiolahtea.

Esimerkiksi Iiksenniityn kylätoimikunta järjestää juhlavuoden tapahtuma-avustuksella liikunta- ja ulkoilutapahtuman Iiksenniityllä 9.9.2023. Tapahtuman tavoitteena on tuoda hyvinvointi- ja kuntoiluosaamista Iiksenniityn lähiympäristön asukkaille.

– Osallistujilla on mahdollisuus hyödyntää muun muassa fysioterapia- ja kuntotestipalveluja tapahtumassa, kertoo Iiksenniityn kylätoimikunnan puheenjohtaja Jukka Mujunen.

Juhlavuoden tapahtuma järjestetään yhteistyössä Kontiolahden Iiksenniityn Marttayhdistyksen kanssa teemalla Kontiolahti – Iloitse siellä, missä olet onnellinen ja Ilakat – Ilovoimaa!

Juhlavuoden kuosi

Ota yhteyttä: