Siirry sisältöön
Setelit

Tilinpäätös

Tilinpäätös kokoaa yhteen vuoden aikana toteutuneen toiminnan ja talouden. Se kertoo, miten asetetut tavoitteet saavutettiin ja millainen kunnan taloudellinen tilanne on tilikauden päättyessä.

Kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kontiolahden kunta muodostaa tytäryhteisöineen kuntakonsernin, joten se laatii ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätöksen. Tilinpäätöksen ja toiminta-kertomuksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta olennaisuusperiaatteen mukaisesti.

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös on laadittava tilikaudelta tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä, annettava tilinpäätös tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Kunnan tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätökset

Tilintarkastuskertomus

Tilintarkastaja antaa valtuustolle kultakin tilikaudelta tilintarkastuskertomuksen, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa esitetään, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tulosalueen johtavalle viranhaltijalle eli tilivelvolliselle myöntää vastuuvapaus.

Tilintarkastuskertomukset

Arviointikertomukset

löytyvät Tarkastuslautakunnan sivuilta