Hankkeet
Kontiolahden kunta on mukana työllisyyden seudullisessa kuntayhteistyössä ja hanketoiminnassa. Yhteistyön avulla rakennamme ja kehitämme työllisyyden palveluihin liittyviä toimintamalleja ja pyrimme vastaamaan sekä työnhakijoiden että työnantajien tarpeisiin. Työllisyyden alueellisen kehittämisen osalta olemme mukana alla olevissa hankkeissa.
Kontiolahden kunta on mukana työllisyyden seudullisessa kuntayhteistyössä ja hanketoiminnassa. Työllisyyden alueellisen kehittämisen osalta olemme mukana alla olevissa hankkeissa.
Toimivat välityömarkkinat Pohjois-Karjalaan (TOIMI) -hanke
Toiminta-aika: 1.3.2026–30.9.2029
TOIMI-hankkeen tavoitteena on rakentaa koko maakunnan kattava välityömarkkinaympäristö, joka tukee työnhakijoiden työllistymistä ja vahvistaa työelämävalmiuksia. Hankkeessa kehitetään kaikkiin Pohjois-Karjalan kuntiin paikallisia valmennusympäristöjä sekä vahvistetaan työnantajayhteistyötä.
Palvelut on suunnattu erityisesti pitkäaikaistyöttömille, nuorille, täsmätyökykyisille ja maahanmuuttajille, jotka tarvitsevat tukea työllistymiseensä. Asiakkaat ohjautuvat palveluihin pääosin Pohjois-Karjalan työllisyysalueen kautta oman asiakasvastaavan ohjaamana.
TOIMI-palveluissa työskentelee työvalmentajia, ura-agentteja ja yritysagentteja, jotka tukevat työnhakijoita esimerkiksi osaamisen tunnistamisessa, työ- ja koulutuspolkujen löytämisessä sekä työnhaun käytännöissä. Työnantajille tarjotaan tukea rekrytointeihin, työtehtävien räätälöintiin ja muihin työllistymistä tukeviin ratkaisuihin.
Hankkeen päätoteuttajana toimii Joensuun kaupunki yhteistyössä kaikkien Pohjois-Karjalan 13 kunnan kanssa. Hanke rahoitetaan Euroopan sosiaalirahasto plussasta (ESR+) osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelmaa.
Kuhina – Järjestöt työllisyyden ekosysteemissä -hanke (2024 – 2027)
Hankkeen kohderyhmänä ovat työttömät työnhakijat, jotka tarvitsevat tukea työllistymiseensä. Kohderyhmänä ovat myös Pohjois-Karjalan järjestöt ja alueen muut työnantajat.
Kuhina -Järjestöt työllisyyden ekosysteemissä -hankkeen toimenpiteiden avulla:
- Tarjotaan yksilöllistä tukea työllistymiseen 487 pohjoiskarjalaiselle henkilölle
- Tehdään näkyväksi järjestöjen roolin työllistymisen tukijoina ja osana työllisyyden ekosysteemiä. Vahvistetaan järjestöjen työllistämismahdollisuuksia ja kehitetään mm. yhteistyöllistämistä. Tuetaan järjestöjä valmennusympäristöjen rakentamisessa ja kuvaamisessa. Lisäksi luodaan valmennusmalli, jossa työjakso (esim. työkokeilu) välityömarkkinoilla on tavoitteellinen askel kohti pysyvämpää työllistymistä.
TNO Pohjois-Karjala – tietoa, neuvontaa ja ohjausta pohjoiskarjalaisten menestykseksi -ryhmähanke
Hankkeen yhteisenä tavoitteena on asukkaiden nopea työllistyminen ja kouluttautuminen matalan kynnyksen tieto-, neuvonta- ja ohjaustyön avulla. Hankekokonaisuus tukee työllisyyden palvelupolkujen saumattomuutta ja työllisyyden ekosysteemin kehittämistä. Päähankkeen tavoitteena on luoda Pohjois-Karjalan alueelle kattava palvelupisteverkosto, joka pitää sisällään sekä fyysisiä palvelupisteitä että digitaalisia työkaluja.
Hanke toteutetaan Joensuun kaupungin, Itä-Suomen yliopiston, Karelia-ammattikorkeakoulun, Riverian ja Rastor-instituutin yhteishankkeena ajalla 1.3.2024 — 31.12.2026.
Elä ja Osallistu Pohjois-Karjalassa (ELO)-hanke
ELO-hanke on pohjoiskarjalaisten kuntien ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ryhmähanke, jonka päämääränä on edistää työvoiman saatavuutta vahvistamalla ulkomailta muuttavien työtekijöiden asettautumispalvelujen tarjontaa ja ulkomailta muuttavien uusien kuntalaisten kiinnittymistä alueelle.
Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2025–30.6.2027 ja se on Euroopan sosiaalirahaston osarahoittama.
Lue lisää: Kotoutuminen
KickStart –valmennuksella vauhtiin –hanke
KickStart –valmennuksella vauhtiin –hanke järjestää koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville 16–28 –vuotiaille Pohjois- Karjalan alueen nuorille suunnattua, tavoitteellista ja valmentavaa oman porukan yhteistä toimintaa, jonka tarkoituksena on luoda perusta ja vahvistaa nuoren toimintakykyä sekä edellytyksiä edetä kohti koulutusta ja työelämää, oikea aikaisen ja tarkoituksenmukaisen palvelun kautta.
Kohderyhmän nuoret ovat nivel- tai riskivaiheessa olevia nuoria, joilla on haasteita kiinnittyä työ- ja
toimintakykyä vahvistaviin palveluihin ja niiden kautta yhteiskuntaan, koulutukseen ja työelämään.
KickStart –valmennuksella vauhtiin hanke vahvistaa Joensuun seudulla koulutuksen ja työelämän
ulkopuolella olevien nuorten palveluntarjontaa ja parantaa jo olemassa olevien palveluiden oikea-aikaisuutta, vaikuttavuutta ja tehokuutta.
KickStart –valmennuksella vauhtiin -hanke on Euroopan unionin osarahoittama, hankkeen
toimintakausi on 1.4.2026. – 31.3.2028.
Lisätietoja ja hankehenkilöstön yhteystiedot:
Heidi Ratilainen, hankevastaava – heidi.ratilainen@nuorisoverstas.fi Puh; 050 4631 081
Jenna Korhonen, hanketyöntekijä – jenna.korhonen@nuorisoverstas.fi Puh; 050 446 7830 Maria Parovuori, ohjaaja – maria.parovuori@nuorisoverstas.fi Puh; 050 4790 428
Työllisyys ja hyvinvointi -Elintapaneuvonta osaksi kuntien työllisyyspalveluita-hanke (TEO)
Hankkeessa kehitetään ohjauksen malli, jonka avulla elintapaneuvonta voidaan tuoda osaksi kuntien työllisyyspalveluja. Tavoitteena on tukea työttömien hyvinvointia ja työkykyä tarjoamalla ohjausta terveellisiin elintapoihin osana työllistymistä edistäviä palveluita.
Elintapaneuvonnan ensisijaisena kohderyhmänä ovat kuntien työllisyyspalveluiden asiakkaat, erityisesti työttömät ja kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvat 18–54-vuotiaat. Lisäksi hankkeessa vahvistetaan elintapaneuvonnan osaamista niiden ammattilaisten keskuudessa, jotka työskentelevät pitkäaikaistyöttömien parissa. Näihin kuuluvat muun muassa kuntien työllisyys- ja liikuntapalveluiden sekä hyvinvointialueen kuntouttavan työtoiminnan henkilöstö.
Hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja sitä rahoittavat myös hankkeen toteuttajat sekä mukana olevat kunnat.
Hankkeen kesto: 1.10.2025 – 31.5.2027.
Lue lisää: Työllisyys ja hyvinvointi – Elintapaneuvonta osana kuntien työllisyyspalveluita
Varpu – Nuorten matalan kynnyksen palveluiden ja palvelupolkumallin kehittämishanke Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa
Hankkeen tavoitteena on vähentää nuorten syrjäytymistä matalan kynnyksen palveluita ja toimintatapoja kehittämällä. Hankkeella pyritään ennaltaehkäisemään ongelmien kasaantumista, katkaisemaan ongelmakierteitä ja tarjoamaan polkuja oikea-aikaisiin palveluihin. Toiminnan keskiössä on yksilöiden toimintakyvyn aktiivinen tukeminen ja seuraaminen sekä toimenpiteiden vaikuttavuuden mittaaminen. Hankkeessa toteutetaan kuntouttavaa yksilö- ja ryhmävalmennusta. Lisäksi Live-Säätiö kehittää hankkeessa etäkuntoutusta ja digitaalisia ratkaisuja, jolla pyritään parantamaan palveluiden saatavuutta myös haja-asutusalueilla.
Hankkeen kesto: 1.5.2024-31.10.2026.
Lue lisää: https://valo-valmennus.fi/kehittamistoiminta/aktiiviset/varpu/