HEIDI PESONEN
VARHAISKASVATUKSEN ESIHENKILÖ/PALVELUOHJAAJA
Vuoropäiväkoti Aamuvirkussa tarjoamme lapselle vuorohoitoa ja esiopetusta, jos huoltajat ovat vuorotyössä tai opiskelevat iltaisin tai viikonloppuisin.
AAMUVIRKKU
Ellintie 12 B
80710 Lehmo
Vuoropäiväkoti Aamuvirkku sijaitsee keskeisellä paikalla Lehmossa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Meillä on turvallinen ja lämminhenkinen kasvuympäristö kaikkina vuorokauden aikoina ympäri vuoden. Olemme pieni päiväkoti ja kaikki lapset sekä aikuiset tuntevat toisensa, joten lapsen on helppo tulla meille vuorokaudenajasta riippumatta. Päiväkotimme naapurina toimii päiväkoti Peltosirkku, jonka kanssa jaamme piha-alueen ja teemme yhteistyötä.
Toiminta-ajatuksiamme ovat lämmin vuorovaikutus, positiivinen pedagogiikka ja turvallinen kasvuympäristö. Hyödynnämme varhaiskasvatussuunnitelman toteutumista myös iltaisin ja viikonloppuisin huomioiden lapsen mielenkiinnon kohteet. Iltaisin ja viikonloppuisin toimimme yhtenä ryhmänä kodinomaisesti ja joustavin aikatauluin.
Päiväkotimme ryhmät:
VARHAISKASVATUKSEN ESIHENKILÖ/PALVELUOHJAAJA