Siirry sisältöön
Lapset tablet tietokoneella

Pedagogiikka, arviointi ja lapsen tuki

Varhaiskasvatuksen suunnittelua, toteuttamista ja arviointia ohjaa varhaiskasvatuslaki ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet.

Varhaiskasvatus ja esiopetus sekä perusopetus muodostavat lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin kannalta johdonmukaisesti etenevän kokonaisuuden ja perustan elinikäiselle oppimiselle.

Keskeistä on niiden järjestäminen ja kehittäminen inkluusion periaatteiden mukaisesti. Periaatteisiin kuuluvat kaikkia lapsia koskevat yhtäläiset oikeudet, tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus, syrjimättömyys, moninaisuuden arvostaminen sekä sosiaalinen osallisuus ja yhteisöllisyys.

Inkluusioperiaatteen mukaisesti kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus osallistua toimintaan ja opetukseen yhdessä vertaistensa kanssa erilaisista ominaisuuksista tai tuen tarpeista riippumatta.

Varhaiskasvatuksen tavoitteet

Varhaiskasvatusta ohjaa Varhaiskasvatuslaki(siirryt toiseen palveluun) (540/2018) ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet(siirryt toiseen palveluun) (2022). Edistämme laadukkaan ja yhdenvertaisen varhaiskasvatuksen toteutumista niiden asettamien velvoitteiden mukaisesti. 

Varhaiskasvatuksen tavoitteena on lapsen kokonaisvaltaisen kasvun, kehityksen ja oppimisen edistäminen yhteistyössä huoltajien kanssa. Varhaiskasvatus edistää lasten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä ehkäisee syrjäytymistä ja eriarvoistumista. Varhaiskasvatuksessa opitut tiedot ja taidot vahvistavat lasten osallisuutta sekä aktiivista toimijuutta yhteiskunnassa.

Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen tavoitteena on

Varhaiskasvatussuunnitelma eli vasu

1.1.2026 tuli voimaan varhaiskasvatuslain muutos, joka poisti varhaiskasvatuksen järjestäjiltä velvoitteen laatia paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma. Tämän myötä aiempi Kontiolahden varhaiskasvatussuunnitelma on poistunut käytöstä.

Kontiolahden varhaiskasvatusta ohjaa valtakunnallinen Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet(siirryt toiseen palveluun), ja sen edellyttämät paikalliset tarkennukset tehdään varhaiskasvatuksen lukuvuosisuunnitelman yhteiseen, yksikkökohtaiseen ja ryhmäkohtaiseen osioon. Lukuvuosisuunnitelman yhteinen osio päivitetään lukuvuoden 2026-2027 aikana.

Lapsen vasu

Suunnitelmallisen ja tavoitteellisen varhaiskasvatuksen toteuttamiseksi laaditaan jokaiselle päiväkodissa, perhepäivähoidossa ja esiopetuksen täydentävässä varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) yhdessä huoltajien kanssa.

Myös lapsen mielipide ja toiveet selvitetään vasu-prosessissa lapsen iän mukaisella tavalla. Lapsen vasu laaditaan ensimmäisen kerran noin kahden kuukauden kuluessa varhaiskasvatuksen aloittamisesta, ja se päivitetään vähintään vuosittain. Vasussa ei aseteta tavoitteita lapsen kehitykselle tai oppimiselle, vaan tavoitteet asetetaan aina henkilöstön pedagogiselle toiminnalle; kuinka toiminnalla ja oppimisympäristöllä tuetaan lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia. Vasua laadittaessa huomioidaan positiivinen pedagogiikka sekä lapsen vahvuudet ja kiinnostuksenkohteet.

Lapsen tuki varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatuksessa on käytössä kolmiportainen tuki, joka muodostuu yleisestä, tehostetusta ja erityisestä tuesta.

Kohdennetulla tuella ehkäistään tuen tarpeiden syntymistä, kasvamista ja monimuotoistumista. Lapsen tuen tarve arvioidaan yhdessä vanhempien, henkilöstön, varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa. Tarvittaessa varhaiskasvatuksen erityisopettaja osallistuu myös lapsen tuen suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan ryhmässä.

Tukea annetaan pääsääntöisesti lapsen omassa varhaiskasvatuspaikassa osana varhaiskasvatuksen päivittäistä toimintaa. Oppimisympäristöä muokataan tukemaan lapsen yksilöllisiä tarpeita ja vahvuuksia. Henkilöstö tukee lapsen kehitystä ja oppimista suunnitelmallisesti erilaisia menetelmiä ja välineitä käyttäen. Tuen toteuttaminen ja sen vaikuttavuuden arviointi kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan.

Lapsen tuki voidaan järjestää myös ryhmässä, jossa työskentelee varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Näissä ryhmissä lapsia on vähemmän ja osa paikoista on varattu tukea tarvitseville lapsille. Tarvittaessa teemme yhteistyötä muiden asiantuntijoiden kanssa.

Jos lapsen tuen tarve on tiedossa varhaiskasvatukseen haettaessa, siitä on hyvä mainita jo silloin.

Tukeen liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä varhaiskasvatuksen erityisopettajiin.

Varhaiskasvatuksen erityisopettajien yhteystiedot:

Arviointi ja kehittäminen

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tavoitteet asetetaan henkilöstön toiminnalle. Lasten osaamistasolle yhteisiä tavoitteita ei aseteta.

Lasten kokonaiskehitystä kuitenkin havainnoidaan ja seurataan, jotta toiminta ja mahdolliset tukitoimenpiteet voidaan suunnitella lasten tarpeita vastaaviksi.

Miksi varhaiskasvatusta arvioidaan?

Miten arviointia tehdään?

Ota yhteyttä