Kontiolahden yrityspalkinnot

Kontiolahden Yrityspalkinnot

Kunnan alueella toimivia yrityksiä palkitaan vuosittain hienoista suorituksista. Tälle sivulle on koottu tietoa paikallisten toimijoiden jakamista yrityspalkinnoista sekä aiemmista palkinnon saajista. Voit vaikuttaa valintoihin osallistumalla äänestyksiin Loistoyrityksen ja Innostavimman Yrityksen palkinnon saajaksi!

Loistoyritys

Loistoyritys on Kontiolahden kunnan 150-juhlavuoden kunniaksi kehitetty uusi palkinto. Sen tavoitteena on nostaa esille kunnan alueen loistavia uusia yrityksiä ja näiden huikeita kasvutarinoita. Palkinnon voi saada äänestyshetkellä edellisen kahden vuoden aikana perustettu uusi yritys. Loistoyritys -palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa syksyllä 2023 ja tästä eteenpäin kerran vuodessa. Palkinnon myöntäjä on Kontiolahden kunnan kehittämisyhtiö Kontionloikka Oy yleisöäänestyksen perusteella. Valinnan tekee vuosittain Kontiolahden kunnan elinvoimaryhmä, jossa on edustukset Kontionloikalta, kunnasta ja Kontiolahden Yrittäjät ry:stä.

Vuoden 2023 Loistoyritys on FS Sportwear Oy. 

Innostava Yritys

Kontiolahden kunnan Innostava Yritys palkinto nostaa esille paikallisia yritystarinoita. Vuosittain jaettava tunnustus annetaan yleisöäänestyksen tulosten perusteella vuoden aikana toimintaansa aktiivisesti kehittäneelle yritykselle. Vuodesta 2017 saakka jaettu palkinnon saajat tähän saakka ovat olleet: 2017 Valoparta Oy, 2018 Aatelitalo Oy, 2019 Puuartisti Oy, 2020 Master Yhtiöt Oy, 2021 Muodoste Oy ja 2022 AMT-Veneet Oy. Palkinnon saajan valitsee kunnan, Kontionloikan ja Kontiolahden Yrittäjien yhteinen elinvoimaryhmä.

Vuoden 2023 Innostava Yritys on Clash Discs Oy. 

Vuoden Yritys

Vuoden Yritys on Kontiolahden Yrittäjät ry:n vuosittain myöntämä tunnustus ansioituneelle jäsenyritykselle ja yrittäjälle. Yrittäjäpalkinto korostaa yrittäjyyden merkitystä ja arvostusta sekä tuo esille yrittäjän työtä. Yrittäjäpalkinto on vastaanottajalleen arvokas — se on yrittäjäkollegoiden tunnustus. Vuodesta 1979 saakka Kontiolahdella myönnetyn palkinnon on saanut yli 40 yritystä useilta eri toimialoilta. Kattava luettelo ladattavissa oheisen linkin kautta. Palkinnon saajan valitsee Kontiolahden Yrittäjät ry:n hallitus jäsenyritystensä keskuudesta. Katso tästä Vuoden Yritykset vuodesta 1979

Vuoden Yritys 2023 on Saaga Rakennus Oy. 

Ota yhteyttä:

JARKKO PEIPONEN

VT. TOIMITUSJOHTAJA, YRITYSVALMENTAJA, KONTIONLOIKKA OY
 050 472 4144
jarkko.peiponen@kontiolahti.fi