Opetus peruskoulussa

Perusopetus on yleissivistävää koulutusta, jonka tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisinä ja yhteiskunnan jäseninä sekä opettaa tarpeellisia tietoja ja taitoja.

Perusopetus käsittää vuosiluokat 1–9 ja se tuottaa kaikille saman jatko-opintokelpoisuuden. Kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta kaikille sen alueella asuville oppivelvollisille. Perusopetus on maksutonta.

Suomessa vakituisesti asuvien lasten oppivelvollisuus alkaa yleensä sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun lapsi on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai kun oppivelvollisuuden alkamisesta on kulunut 10 vuotta. Jos perusopetuksen tavoitteita ei ole mahdollista saavuttaa yhdeksässä vuodessa lapsen vamman tai sairauden vuoksi, alkaa oppivelvollisuus jo 6-vuotiaana ja kestää 11 vuotta. Kyseessä on tällöin niin sanottu pidennetty oppivelvollisuus.

Opetuksen lisäksi perusopetuksen oppikirjat, muut oppimateriaalit ja työvälineet ovat maksuttomia. Oppilaalla on myös oikeus saada jokaisena koulupäivänä maksuton, täysipainoinen ateria sekä tietyin edellytyksin maksuton koulukuljetus. Oppilaalla on oikeus saada kaikkina koulupäivinä opetusta, oppilaanohjausta sekä riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea. Perusopetuksen järjestämistä ohjaavat opetusta koskeva lainsäädäntö, opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet ja opetussuunnitelma. Hyödynnämme opetuksessa digitalisaation tuomia mahdollisuuksia.

 

Ota yhteyttä:

Teemu Piiraisen kuva

TEEMU PIIRAINEN

OPETUSPÄÄLLIKKÖ
050 344 7909
teemu.piirainen@kontiolahti.fi