Kontiolahden kunta on viettänyt 150-vuotisjuhlavuottaan kuluneen vuoden aikana. Kaiken kaikkiaan juhlavuoden kunniaksi Kontiolahdella järjestettiin 210 tapahtumaa.
Kontiolahden 150-vuotisjuhlavuoden ohjelmaan lukeutui 172 tapahtumaa tai tilaisuutta, 14 näyttelyä, 4 kilpailua, 8 tempausta sekä 12 muuta juhlavuositekoa – yhteensä 210 erilaista tapahtumaa, jotka eri tavoin juhlistivat kunnan juhlavuotta. Tapahtumat toteutettiin tekemällä laaja-alaista yhteistyötä monien yhdistysten, seurojen, organisaatioiden, yritysten ja lähikuntien kanssa.
Kaikkiaan juhlavuoden tapahtumiin on arvioitu osallistuneen noin 20 000 henkilöä. Juhlavuoden aloitti 2.1. Jaap Klevering – 150 ääntä -teoksen avajaiset ja 20.1. tanssittiin Juhlavuoden Avajaistanssiaisia. Kevään aikana juhlavuotta vietettiin muun muassa Kotiseutukeskuksella Talvitapahtumassa, musiikki- ja liikuntatapahtumissa, Juhlavuosileivonnaisen valitsemisella, Varhaiskasvatuksen Juhlakiertueella, Pistoaita työpajassa sekä Kontiolahti-valokuvanäyttelyssä. Kesällä saatiin nauttia runsain määrin järjestetyistä juhlavuoden tapahtumista, jolloin muun muassa ajettiin Höytiäisen ympäri polkupyörillä, vietettiin Mökkiläistapahtumaa Kunnaspirtillä sekä juhlittiin Sotahistorian Perinnetilan avajaisia. Elokuussa juhlavuoden Päätapahtumassa Lasten päivässä juhlijoita hemmotteli Hevisaurus-yhtye räväkällä musisoinnillaan ja Päätapahtuman Aikuisten illassa muun muassa ihastuttava Samuli Edelmann nostatti juhlatunnelmaa. Syksyn tullen juhlavuoden viettäminen jatkui muun muassa Kontiorannassa Maanpuolustuspäivässä ja Maanpuolustuspäivän juhlassa, Vanhusten viikon pääjuhlassa, Muistojen Raja -museon avajaisissa sekä Nuorten Bileissä. Talven tullen pimenevissä illoissa juhlavuoden kunniaksi sytytettiin jätkänkynttilät Kontiolahden kylillä ja juhlavuoden joulunavauksena nähtiin huikaiseva Sibelius-lukion nuorten esittämä JouluShow.
Juhlavuoden aikana Kontiolahdella toteutettiin kolme eri hanketta. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen myöntämällä hankerahoituksella kuntaan hankittiin liikkuvien palveluiden Liippa-auto. Taiteen edistämiskeskuksen Hama -harvaanasuttujen alueiden kulttuuritoiminnan erityisavustuksella Kontiolahdella toteutettiin PUSU-hanke, jolla lisättiin kulttuuripalveluiden, taiteen ja perinnetiedon saatavuutta Kontiolahden harvaan asutuilla alueilla. PUSU-hankkeen aikana 8 ammattitaiteilijaa työskenteli kesällä 2023 Kontiolahden pohjoispäässä nykyisen Puson alueella Kiviniemessä. Taiteilijoiden työskentelyssä korostui yhteisöllisyys ja paikallisuus teoksia ja taidetyöpajoja toteuttaessa. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä hankeavustuksella Kontiorannan entisen kasarmin tiloihin rakennettiin Muistojen Raja -museo, joka avasi ovensa yleisölle lokakuussa. Muistojen raja -museo palkittiin Karjalan Poikien Kilta ry:n Mannerheim -tunnustuspalkinnolla itsenäisyyspäivänä 2023 ja museo on myös yksi Pohjois-Karjalan Vuoden kulttuuriteko -palkinnon ehdokkaista!
Juhlavuoden tapahtumista kuntalaisilta saatu palaute on pääsääntöisesti ollut positiivista. Tapahtumat, tempaukset, kulttuurielämykset sekä yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen olivat selvästi kaivattua toimintaa, jota toivotaan toteutettavan myös jatkossa.
Kontiolahden kunta haluaa lämpimästi kiittää kaikkia juhlavuoden toteutukseen ja juhlintaan osallistuneita!
Kontiolahden juhlavuoden tapahtumista voi lukea lisää juhlavuosinettisivuilta.