Sisältöjulkaisija

angle-left Kiviniemen retkeilytilan ovet avautuvat kesäkuun aikana

Kiviniemen retkeilytilan ovet avautuvat kesäkuun aikana

Kontiolahden Kiviniemeen on valittu uusi yrittäjä. Yrittäjähaku käynnistettiin helmikuussa. Hakemuksissaan ja neuvotteluissa kunnan kanssa yrittäjäehdokkaat esittelivät liiketoimintasuunnitelmansa ja tavoitteensa Kiviniemen kehittämiseksi. Kunnan toiveena oli löytää ympärivuotiseen toimintaan kykenevä ja kokenut yrittäjä, jolla on kyky kehittää Kiviniemeä yhdessä kunnan kanssa. Kiviniemen matkailutilan yrittäjänä aloittaa Kaisu Kantelinen, joka tunnetaan käytetyn tavaran myyntiin erikoistuneen Ekokarelian yrittäjänä.

Kiviniemi aukeaa matkailijoille ja retkeilijöille kesäkuun aikana tutuin palveluin. Tila tarjoaa majoitus- ja leirintäpalveluja matkailijoille. Alueella on myös sauna ja juhlatila vanhassa navetassa. Kiviniemen matkailutilan kautta kulkee Herajärven retkeilyreitti ja tilan kahvio toimii myös retkeilijöiden taukopaikkana.

Kaisu Kantelinen haluaa kehittää Kiviniemeä perinnepihaksi villiyrttiteemalla sekä hyödyntää tilalla kasvatettuja perinnekasveja. Kantelinen opiskelee luonnontuotejalostajaksi ja opintonsa ovat jo pitkällä. Kolin läheisyys tarjoaa ainutlaatuisen ja puhtaan ympäristön luonnon antimien hyödyntämiselle. Kiviniemi toimii matkailutilana jatkossakin, mutta toimintaa kehitetään ympärivuotiseksi villiyrttien keruun ja hyödyntämisen kautta.