Komealupiinin torjunta on käynnistynyt ripeästi Kontiolahdella. Kesäksi 2025 kunta hankki käyttöönsä Crowdsorsa-mobiilipelin vieraslajitorjunnan apuvälineeksi, jotta saisi houkuteltua torjuntatoimiin kaikenikäisiä ja erityisesti nuoria.
Torjunta käynnistyi kesäkuun 9. päivä ja vajaassa kahdessa viikossa 1750 euron palkkiobudjetista on käytetty noin puolet.
–Tähän mennessä mukana on ollut 26 osallistujaa tai ryhmää. Torjuntakohteita on ollut eniten Lehmossa ja Kylmäojalla. Yksi pelaaja on ehtinyt ansaita yli 300 euroa komealupiineja torjumalla, kertoo puistopuutarhuri Kristine Suontama.
Kontiolahden kunta on määritellyt mobiilipelin kautta pelattavan vieraslajitorjunnan alueet. Jokainen kuntalainen tai alueella matkaileva voi osallistua torjuntaan lataamalla mobiilipelin omaan puhelimeensa. Kun pelaaja havaitsee kartalle merkittyjä tai itse havaittuja vieraslajeja, hän videoi esiintymän ennen ja jälkeen kitkemisen. Peliaikaa on niin kauan kuin palkkiobudjettia riittää ja torjunnan edistymistä voi seurata sovelluksesta.
Pelin lisäksi kunnan oma kesätyöryhmä torjuu vieraslajeja muilla alueilla. Kesätyöryhmän torjuttavia vieraslajeja ovat komealupiinin lisäksi jättipalsami ja jättiputki. Torjuntatoimet perustuvat vuonna 2021 hyväksyttyyn Kontiolahden vieraslajistrategiaan.
Lue lisää:
https://www.crowdsorsa.com/
Kontiolahden vieraslajistrategia