Sisältöjulkaisija

angle-left Mitä kuuluu? -yrityskampanja kysyy yritysten kuulumisia Kontiolahdella

Mitä kuuluu? -yrityskampanja kysyy yritysten kuulumisia Kontiolahdella

Mitä kuuluu? -yrityskampanja näkyy ja kuuluu Kontiolahdessa, Liperissä, Outokummussa ja Polvijärvellä tammi–maaliskuussa 2021. Kampanjan aikana ollaan aktiivisesti yhteydessä yrityksiin ja kysytään heidän kuulumisiaan. Osalle yrityksistä korona-aika on haaste mutta se voi olla myös mahdollisuus kehittää omaa toimintaansa.

Kampanjan aikana pyritään tavoittamaan 350 yritystä. Kampanjassa on mukana laaja joukko yritysten kehittämiskumppaneita ja kampanjan avulla autetaan mutkattomasti ja maksuttomasti paikallisia yrityksiä yritystoiminnan eri vaiheissa. Kampanjassa tuetaan yrityksiä esimerkiksi yrityksen kasvuun ja kehittämiseen, digiasioihin, investointeihin, henkilöstöasioihin ja rekrytointeihin, osaamisen kehittämiseen tai toimintaympäristöön liittyvissä kysymyksissä. Kampanjan avulla myös yhdistetään useamman toimijan osaaminen ja palvelut, jotta voidaan palvella yrityksiä paremmin kuin mihin yksi toimija yksin pystyy.

Mitä kuuluu? -yrityskampanja toteutetaan Kontiolahdella viikolla 8 (22.–26.2.2021).

Kampanjaa ovat toteuttamassa kampanjakuntien lisäksi Kontionloikka Oy, Lipertek Oy, Outokummun seudun teollisuuskylä Oy, Joensuun seudun maaseutupalvelut, YTYÄ! – YhteisTYÖLLÄ tuloksiin -hanke ja Business Joensuu Oy.