Oletko viimeisen vuoden aikana myynyt tai ostanut vuokratontilla olevan kiinteistön? Haluamme varmistaa, että tiedot omistajanvaihdoksesta ovat päivitettyinä myös tontinvuokralaskutuksessamme. Muista siis ilmoittaa meille heti, kun tapahtuu omistajanvaihdos kiinteistössäsi.
Uuden vuokralaisen on myös tärkeää hakea vuokraoikeuden siirtoa maanmittauslaitokselta kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun kiinteistön kauppakirja tai muu luovutuskirja on allekirjoitettu. Lisäksi varmista, että meillä kunnassa on uuden vuokralaisen tiedot, jotta voimme hoitaa tontinvuokralaskutuksen asianmukaisesti. Päävastuu tiedon ilmoittamisesta on uudella kiinteistön omistajalla, mutta myös luovuttajaosapuoli voi halutessaan varmistaa vuokranmaksuvelvoitteensa siirtymisen. Asiakirjoista otetut kopiot riittävät meille siirron osoittamiseksi.
Vuokranantajalle ilmoittamisen merkitys korostuu erityisesti nyt, kun maksamattomien vuokrien perintä on ulkoistettu perintätoimistolle. Maksamattomat vuokrat siirtyvät automaattisesti perintätoimistolle eräpäivän jälkeen, joten huolehdithan maksuista tai sen muusta sopimisesta ajoissa. Huomaathan, että koko vuoden maanvuokra peritään omistajalta, jonka tiedot ovat käytössämme laskutuksen valmisteluvaiheessa toukokuun alussa. Emme valitettavasti pysty osittelemaan maanvuokraa uudelle ja vanhalle omistajalle.
Jos sinulla on mitään kysyttävää tai tarvitset lisätietoja, olethan rohkeasti yhteydessä meihin.
Lisätietoja:
Leena Sipilä
p. 0400 621 001
leena.sipila(at)kontiolahti.fi
tai kaavoitus(at)kontiolahti.fi