Sisältöjulkaisija

angle-left Aila ja Kauko Riikonen saivat tänä vuonna Kontiolahden vanhustyön palkinnon

Aila ja Kauko Riikonen saivat tänä vuonna Kontiolahden vanhustyön palkinnon

Vuosikymmenen ajan eri yhdistyksissä toimineet Aila ja Kauko Riikonen ovat vastaanottaneet tämänvuotisen Kontiolahden vanhustyön palkinnon. Kontiolahden kunnanhallitus on myöntänyt vuoden 2020 palkinnon eläkeläisneuvoston esityksen mukaisesti. Eläkeläisneuvosto haluaa palkinnolla huomioida ikäihmisten asioiden edistämisen eteen tehtävää työtä.

Palkinnon perusteluissa kerrotaan, että Aila ja Kauko Riikonen ovat tehneet pyyteetöntä työtä eri yhdistyksissä ja olleet järjestämässä erilaisia retkiä ja seminaareja. Perustelujen mukaan on merkittävää, että aviopari tekee yhdessä arvokasta työtä. Esimerkillään he voivat rohkaista myös muita toimimaan yhdessä tehden.

Palkinto luovutettiin tänään torstaina 10.12. iltapäivällä Kontiolahden kunnantalolla.

Kontiolahden vanhustyön palkinto myönnettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Silloin palkinnon sai miehensä omaishoitaja Elvi Tanskanen.