Kiviniemen luontotilan päärakennus tuhoutui keskiviikkona syttyneessä tulipalossa kokonaisuudessaan. Samalla menetettiin retkeilijöiden käytössä olevat vedenjakelupisteet. Kontiolahden kunta on ryhtynyt välittömästi toimenpiteisiin uuden vedenjakelupisteen järjestämiseksi. Tavoitteena on saada vedenjakelupiste valmiiksi kahden viikon kuluessa. Siihen asti retkeilijöiden tulee varautua siihen, ettei alueella ole vedenjakelupistettä käytössä. Kunnan omistamassa kiinteistössä toimii vuokralainen, joka voi järjestää alueella toimintaa muissa rakennuksissa mahdollisuuksien mukaan.
Raivaustyöt ja uudelleenrakentaminen päästään aloittamaan poliisitutkinnan jälkeen. Tässä vaiheessa kunnan tahtotila on, että retkeilykeskuksen toiminta alueella jatkuu. Asia tarkentuu selvitysten ja tutkimusten myötä.