Sisältöjulkaisija

angle-left Kontiolahti kutsuu yrityksiä matkailun kehitystyöhön

Kontiolahti kutsuu yrityksiä matkailun kehitystyöhön

Kontiolahti on ottamassa merkittävää askelta matkailun toimintaympäristön kehittämiseksi ja alueen matkailuyritysten auttamiseksi.

Kontionloikka Oy:n yhdessä kunnan ja alueen yrittäjien kanssa valmistelema Matkailun Parhaaksi -hanke kutsuu alueen yrityksiä mukaan uuden matkailustrategian laatimistyöhön. Hankkeen aikana järjestetään yrityksille maksuttomia työpajoja esimerkiksi tuotteistamiseen ja digitaaliseen markkinointiin. 

Matkailun parhaaksi -hanke parantaa Kontiolahden alueella toimivien matkailuyritysten toimintaedellytyksiä merkittävästi. Hanke tuo paikallisten ja kansainvälisten matkailijoiden tietoon Kontiolahden matkailutarjonnan, vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen sitoutuneet yritykset ja niiden palvelut sekä kokoaa ne digitaalisiin myyntikanaviin.

- Kannustamme kaikkia alueen matkailuyrittäjiä hyödyntämään palveluitamme. Tavoitteena on lisätä meidän kaikkien osaamista ja tunnettuutta, kertoo Kontiolahden kunnan matkailun yhteyshenkilö Jarkko Peiponen Kontionloikka Oy:stä.

Hankkeen aikana uudistetaan kunnan matkailun nettisivusto. Tavoitteena on uudella tavalla esitellä kunnan matkailukohteita ja yritysten monipuolista osaamista. Sivuston avulla matkailija löytää kiinnostavat kohteet, tarinat ja palveluntarjoajat sekä voi halutessaan karttasovelluksen avulla suunnitella oman reittinsä. Sivusto kokoaa yhteen kaikki alueella olevat matkailukohteet, palvelut ja reitit.

Matkailun uuden strategian eli Matkailun tiekartan rakentaminen alkaa 26.8. pidettävällä työpajalla, joka on suunnattu kaikille kontiolahtelaisille matkailualan yrityksille ja toimijoille. Lisäksi tilaisuudessa esitellään Kontiolahden tulevaa matkailubrändiä sekä yrittäjille suunnattua koulutusta digitaalisista markkinointikanavista.

 

Lisätietoja:
Jarkko Peiponen
matkailun yhteyshenkilö, yritysvalmentaja
Kontionloikka Oy
jarkko.peiponen@kontiolahti.fi
p. 050 472 4144