Sisältöjulkaisija

angle-left Yritykset, yhdistykset ja kotitaloudet voivat hakea Kontiolahden kunnalta tukea nuorten kesätyöllistämiseen

Yritykset, yhdistykset ja kotitaloudet voivat hakea Kontiolahden kunnalta tukea nuorten kesätyöllistämiseen

Kontiolahden kunta tukee tulevana kesänä 50 kontiolahtelaisen nuoren kesätyöllistämistä yrityksiin, yhdistyksiin ja kotitalouksiin. Haku nuorten kesätyöllistämisen tukeen on käynnistynyt.

Työnantajat varaavat tuet kunnalta ennakkoon, ja yksi työnantaja voi saada tukea korkeintaan kuuden nuoren työllistämiseksi. Tuen suuruus on 200 euroa työllistettyä nuorta kohti. Tukea saadakseen työnantajan itse ei tarvitse olla kontiolahtelainen. Kesätyöllistämistuen ehtona on, että nuori:
- on kontiolahtelainen
- on syntynyt vuosina 2005–2009
- työllistetään vähintään 60 työtunniksi
- ei ole oma perheenjäsen tai perheyritykseen työllistettävä.
Perheenjäseneksi katsotaan työnantajan/yrittäjän tai puolisonsa (myös avopuolison) lapsi tai lapsenlapsi.

Kesätyöllistämisen tuet ovat varattavissa kunnan nettisivuilla 29.1.2024 saakka. Linkki lomakkeeseen on osoitteessa www.kontiolahti.fi/kesatyot.

Lisäksi haku Kontiolahden kunnan tarjoamiin kesätyöpaikkoihin on tänä vuonna helmikuussa. Nuoret voivat saada myös tukea kesäyrittäjyyteen 4H yrittäjyysmallilla.